maanantai 14. joulukuuta 2015

Stephen West: The Doodler


Joskus on hauska aloittaa neule, josta ei ole aloittaessa mitään hajua, millainen siitä tulee valmiina. Tämä Stephen Westin tämänvuotinen mysteerihuivi oli juuri sellainen. Suunnittelija siis julkaisee ohjetta pienen pätkän kerrallaan, ja aluksi ei anneta kuin tiedot langoista ja puikoista. En ole aikaisemmin mysteerineulontoihin osallistunut, mutta tänä vuonna kun jo muutenkin Stephen West on ollut kovasti tapetilla mm. hänen Suomen-vierailunsa vuoksi, kävi kiusaus ylivoimaiseksi ja vielä kun ystävällinen kanssaneuloja lahjoitti minulle ohjeenkin, niin eihän siinä muuta kuin lankalaatikkoa penkomaan.

Lankalaatikon penkominen osoittautuikin haasteelliseksi, ensin ajattelemani väriyhdistelmä ei toiminut kauneudestaan huolimatta mieleiselläni tavalla ja niinpä purin huivin ja aloitin alusta kirkkaammilla väreillä. Westin neuleet ovat tunnettuja värikkyydestään ja halusin tehdä kunniaa suunnittelijalle ja hänen muotokielelleen olla hukkaamatta hänen nerouttaan liian tummiin toisistaan vähemmän erottuviin väreihin ja niinpä lopulliseksi väriyhdistelmäksi kaivoin Wollmeisen 100% merinovillalangat väreinä WD Wichtelwalzer, WD Jeton ja WD Arlene. Hieman epäilin vyyhtejä mallaillessani, että toimivatko värit yhdessä, mutta lopputulokseen olen kyllä tyytyväinen - ainakin näin joulukuun auringossa kuvattuna sointuvat hyvin yhteen ja hehkuvat tarpeeksi.
Huivissa oli minulle uutena tekniikkana i-cord-reunus, jota en ole ennen yhteenkään neuleeseen tehnyt, mutta johon neuloessani ihastuin kyllä niin paljon että varmasti tulen hyödyntämään sitä joissakin omissakin malleissa. Tämä on valmiista ohjeesta neulomisen yksi riemu, eli että oppii käyttämään tekniikoita joita ei tulisi muuten ehkä opeteltuakaan.
Toinen todella hieno yksityiskohta tässä neuleessa on valtavan suuri reilusti myttyyn menevä palmikko, jossa suunnittelijan nerous tulee häikäisevällä tavalla ilmi. En ikimaailmassa, koskaan, mitenkään olisi voinut kuvitella että leveimmillään yli kolmenkymmenen silmukan palmikko voi toimia huivissa tai ylipäänsä yhtään missään, mutta niin vain toimii!

Huivin reunassa oli ohjeessa nirkkoreuna, mutta koska en pidä nirkoista, tein yksinkertaisesti vain oikeita silmukoita, jotka päättelin haapsalunhuivityyliin nurjalta yhteen neuloen. Ohjetta muokkasin myös sen verran, että jätin siiven muotoisesta keskiosasta lyhennettyjen kerrosten kääntymiskohtiin kuuluneet langankierroilla ja kavennuksilla tehtävät reiät pois. Minä en rei'istä pidä muuten kuin pitsineuleessa ja kanssaneulojilta vielä kun kuulin, että Stephen West rohkaisee neulojia tekemään omia muunnelmia, neulomaan mieleisekseen hänen mallejaan, niin se päätös oli myöskin helppo ja olen tyytyväinen että jätin reiät pois, kuitenkin ne olisivat valmiissa työssä häirinneet.
Stephen West on suunnittelija, joka hätkähdyttää, riemastuttaa, puistattaa, naurattaa ja kaikkea siltä väliltä. Hän rikkoo rajoja minkä ehtii, hänen tyylistään voi olla monta mieltä ja rehellisyyden nimissä on sanottava, että osa hänen malleistaan ja etenkin malliensa toteutuksista menevät minulla yli, mutta se mikä hänessä on hienointa, hän innostaa myös neulojaa kokeilemaan, rikkomaan rajojaan, menemään pois omalta mukavuusalueeltaan.

Minä olen saanut West-viruksen tartunnan, ja jos joku muukin sitä haluaa, niin suosittelen katsomaan vaikka Instagramista tunnisteilla #thedoodler tai #stephenwest kuvia. Niitä riittää ja neulomisen riemua lisää se tunne, että ympäri maailmaa neulottiin samaan aikaan samaa mallia yhdessä pohtien ja jännittäen, mitä mahtaa seuraavasta vihjeestä paljastukaan.

ps. Tekninen vinkki: Ohjeen langanmenekki on laskettu ilmeisesti aika tarkalle, ellei lanka ole sama kuin ohjeessa (Hedgehog Fibres Skinny Singles) ja jos tiheys on vähänkin löysempää kuin ohjeessa, kannattaa lankaa varata varmuuden vuoksi enemmän kuin ohjeessa. Minä tein ohjeen tiheydellä ja Wollmeise 100% merinoa kului A-värinä ollutta WD Wichtelwalzeria 99 g eli 347 m , B-väriä WD Jetonia 58 g eli 305 m ja C-väriä WD Arlenea 116 g eli 407 m.



lauantai 24. lokakuuta 2015

Räyhähuiveja räntäsateen varalle - Stephen Westin Barndom ja jämälankahuivi

Syksy, se saapuu joka vuosi. Ja sitä seuraa keskieurooppalainen talvi, joka on kuin loputon marraskuu. Sitä varten tarvitaan jotain lämmintä, mutta myös värikästä, semmoista jonka lankakerät näyttävät vierekkäin aseteltuina vähintäänkin mielenkiintoiselta.

Hieman epäilin neuloessani värien yhteensopivuutta, mutta lopputulos toimii kuitenkin, ja voimakkaat värit tekevät mielestäni kunniaa mallin suunnittelijalle Stephen Westille, jonka työt ovat usein aivan huikeaa värien, muotojen, pintaneuleiden, aivan kaiken ilotulitusta, todellista kokonaisvaltaista taiteellista inspiraatiota. Barndom on yksinkertainen kolmella värillä neulottava huivi, jossa minua viehättää etenkin nostetuilla silmukoilla toteutettavat vinot raidallisen pinnan yli kulkevat pystyraidat. Ainaoikeinneule on mukautuvaista ja huivin suuresta koosta riittää kieputeltavaa kaulan ympärille marraskuun räntäsateissa.

Lanka on Madelinetosh Tosh Merino Light ja sen yksisäikeisyys myöskin hieman epäilytti neuloessa, mutta yksisäikeisen ennakkoluuloni osoittautui taas kerran turhaksi siinä mielessä, että kyllä yksisäikeisestä voi neuloa. Joskin on sanottava että edelleenkään en ole yksisäikeisen varaukseton ystävä, jotenkin se ei vaan tunnu oikealta langalta. Madelinetoshin värit ovat upeita, ja ne eivät tälläkään kertaa pettäneet. Värit ovat punainen Tart, hieno vihertävä Leaf ja tummanvihreän-mustankirjava klubivärjäys Titityylle joskus kauan sitten olleeseen Madelinetosh-lankaklubiin.

Lopuista langoista neuloin vielä pienen huivin samaan tyyliin, lapsille tapeltavaksi että kumpi sitä saa käyttää :)


Barndom valmistui Titityyn järjestämään Stephen West ja Ysolda Teague -yhteisneulontaan eli KALiin, nämä kaksi nuorta huikean lahjakasta neulesuunnittelijaa ovat parhaillaan Suomessa vierailulla ja hiukan kyllä harmittaa että en täältä Saksasta asti ylety osallistumaan heidän työpajoihinsa. Mutta ehkä vielä joskus.

perjantai 7. elokuuta 2015

Ei kertakäyttökulttuurille!

Yle kirjoitti tänään kuinka vaatteiden laatu ja materiaalit ovat huonontuneet tämän vuosituhannen aikana. Nämä Outi Pyyn sanat saivat minut mietteliääksi:

Sama vaate voidaan myydä kuluttajalle uudelleen ja uudelleen, koska se ei kestä käytössä enää niin kauan. Vaateteollisuudessa käytetään nykyään huomattavasti huonompilaatuisia kuituja kuin aikaisemmin. Emme oikeastaan enää edes muista, minkälaisia hyvälaatuiset vaatteet olivat. On nuoria sukupolvia, jotka eivät ole esimerkiksi koskaan koskettaneet hyvälaatuista villakangasta.

Mietin tätä käsityöharrastajan näkökulmasta, tuli vähän surullinen ja turhautunut olo ja mietin että olenko elänyt hyvälaatuisen villalangan kuplassa? Laadukas lanka toki maksaa, se maksaa niin paljon että käsin tekeminen ei kannata mitenkään ja jos rahalla ajattelee, niin ilman muuta kannattaa ostaa kaupasta juuri niitä halpis-vaatteita. "Lapselle noin hienoa neulot, hetihän se jää pieneksi!" -kommentteja joskus kuulee. No niin neulonkin, seuraava lapsi pitää sitten kun jää pieneksi ja lopulta pakkaan käsintehdyt vaatteet laatikkoon odottamaan lapsenlapsia ja jos ei niitä siunaannu tai ei kelpaa, säästän itse muistona ajasta jolloin lapset olivat pieniä. 

Mitään järkeä ei ole kutoa itse villakangasta ja tehdä siitä hame, mutta siltikin se on minulla haaveena ja joskus sen totta vieköön teen. Ei minulla ole edes kangaspuita, saati että osaisin kankaan laittaa, mutta siltikin joskus sen teen. Ja siihen asti kierrän zalandot ja henkkamaukat kaukaa, säästän rahaa ja ostan sitten kun on rahaa, laadukasta lankaa tai valmiin vaatteen ja pidän sen puhki, vuosia, toivottavasti hyvin monia vuosia.

Ja siihen vielä olemattomaan hameeseeni laitan jotain kansallispuvusta, jotain suomalaisuuden viivakoodia. En tiedä vielä mitä ja miten, mutta jotakin ja jonnekin. Vaikka ei kokonaista kansallispukua haluaisikaan, voi näin suomalaisen kansallispuvun juhlavuonna jokainen pohtia, että olisiko kansallispuvuissa jotain jota voisi tuoda nykypäivään, omaan pukeutumiseen, omaan kuluttamiseen? Kuten sen, että asu on rakkaudella tehty, hyvistä, aidoista materiaaleista ja niin että se on tarkoitettu kestävän kauan, eikä niin että se hankitaan hetken mielijohteesta ja nakataan sitten pois.


keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Huh hellettä!

 Tämä kesä on ollut Keski-Euroopassa kuumin vuosikymmeniin, ja todella lämmintä on riittänyt. Niin paljon, että edellisessä postauksessa odottamani Tour de Fleece on omalta osaltani jäänyt lähinnä Tour de Francen etappien katsomiseksi eli hyvin pitkälti penkkiurheiluksi. Kun lämmintä on yli kolmekymmentä astetta reilusti, on vaan kertakaikkiaan niin kuuma että ainakaan hienon pitsilangan kehräämisestä ei tule yhtään mitään kun villa tarttuu hikisiin käsiin. Siispä jätin kehruuhommat suosiolla odottamaan vähän viileämpiä kelejä ja tartuin puikkoihin.

Löysin yhden lankalaatikon pohjalta siellä aika monta vuotta hautunutta hamppulankaa, ja neuloin siitä hellesäähän sopivan mekon. Hamppu on miellyttävä materiaali käytössä, se on erittäin kestävää, likaa hylkivää ja kuivuu nopeasti. Näiden ominaisuuksien vuoksi hamppulangasta saa hyviä tiskirättejä - mikä näppärä tapa hyödyntää mallitilkut. Ja mallitilkkua todella hampun kanssa tarvitaan, hamppu on hyvin oikullinen materiaali neuloa. Se on neulottaessa karkeaa kuin köysi, mutta pehmenee käytössä ja jo ensimmäisessä pesussa. Lierihattu hampusta on nätti käsityölehden sivun kuvassa ja pesemättömänä mikä ettei omanakin tuotoksena, mutta pesun ja käytön myötä se lörpsähtää armotta ilman tärkkäämistä.

Hampussa on myös voimakas kierre ja siksi neulepinta vetää vinoon etenkin sileää neuletta neulottaessa. Tähän mekkoon minulla ei ollut mitään valmista ohjetta, suunnittelin mallin Tuulia Salmelan The Tailored Sweater Methodin avulla ja vähän pelkäsin, miten onnistuu sileästä neuleesta. Mutta ainaoikeinneule ei olisi tähän kyllä sopinut mitenkään, joten päätin ottaa riskin. Kyllähän mekon "saumat" kiertää, mutta ehkä tällaisessa mallissa se ei niin haittaa. Saumat lainausmerkeissä siksi että Tailored Sweater Methodissa ei ole ainuttakaan ommeltavaa saumaa - mikä helpotus kaikille kaltaisilleni kappaleiden yhdistämistä yli kaiken inhoaville neulojille! Olisin halunnut tehdä enemmänkin pitsiä, mutta paksusta hamppulangasta langankiertojen reiät ovat niin suuria, että pitsineule ei ole kovin käytännöllinen pintaneuleena tästä langasta. Niinpä tein vain kapeat pitsit helmaan ja pääntielle. Hihansuihin neuloin pari kerrosta nurjaa.

Hampun viimeistely on myös hiukan haastavaa. Minulla ei ole tarpeeksi suurta pingotusalustaa, johon olisin voinut pingottaa mekon märkänä ja jättää kuivumaan. Niinpä kikkailin silityslaudan kanssa, höyrytin niin voimakkaalla höyryllä kuin raudasta irtoaa - hamppu on siitä hyvä että se myös kestää käsittelyä. Langan voimakas kierteisyys tekee neulomisestakin haastavaa, ja höyryttäessäni huomasin valtavan eron neulepinnassa tasona neulotun yläosan ja suljettuna neulotun alaosan välillä. Neuloin koko työn 4 mm puikoilla, ja vaikka käsialassani ei yleensä ole eroa suljetun ja tasona neulotun sileän neuleen välillä, tässä työssä ero on todella silmiinpistävä. Mutta luotan äidiltäni oppimaan vanhaan kansanviisauteen: "Hullu ei huomaa ja viisas ei virka!" Paitsi että kyllä huomaa, ainakin oma käsitöissä perfektionismiin pyrkivä silmäni. Mutta eiköhän tuokin käytön myötä vähän tasoitu ja onpahan hyvää oppia seuraavaan hamppuprojektiin, jos kohta neuloessani mietin että ikinä enää en hamppua neulo - niinkuin joka kerta hamppua neuloessani.

Lanka on Lanaknits Allhemp6, malli oma ja helman pitsi on Nancy Bushin kirjasta Pitsihuivit neuloen - Kauneimmat virolaiset pitsihuivit (Atena 2010, alkuteos Knitted Lace of Estonia) Lehti- ja nyppyhuivin reunapitsi. Pääntielle neuloin saman pitsin vähän matalampana.

Jos nyt joku kesä ei ihan yhtä helteistä olisikaan, voi tätä mekkoa ehkä käyttää ihonmyötäisen pitkähihaisen puseron kanssa liivihameenkin tyyliin. Mutta toistaiseksi ainakin täällä päin Eurooppaa on hellemekollekin tarvetta.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Old Romance

Joji Locatellin Old Romance -takki on malliltaan yksinkertainen, mutta toteutukseltaan mielenkiintoinen ja niinpä se oli yksinkertaisuudestaan huolimatta mukava neulottava. Erikoiseksi sen tekee hihojen rakenne, ne neulotaan pitkittäin silmukat pitsikaitaleiden reunoista poimien. Alkuun olin vähän skeptinen, että miten tuollainen hiha istuu, mutta valmis takki istuu todella hyvin päälle.

Lanka on Louhittaren Luolan Väinämöistä, väreinä Hopea ja Vadelma. Käsinvärjätty lanka on juuri sopivan mutta ei liian kirjavaa yksinkertaiseen malliin ja sileään neulepintaan. Sen verran muokkasin ohjetta että tein hihat reilun mittaisiksi ja jätin hihansuiden resorit neulomatta, minusta pitsin kärki on kaunis kämmenselän päällä.


lauantai 4. heinäkuuta 2015

Tour de Fleece 2015 ja kehruulämmintä

No niin, tästä se lähtee eli tämänvuotinen Tour de Fleece eli kolme viikkoa kestävä maailmanlaajuinen kehrääjien jokakesäinen yhteiskehruu lähes nimikaimansa inspiroimana. Maailman kuuluisin pyöräilykilpailu Tour de France alkoi tänään paahtavan helteisessä Utrechtissa Hollannissa ajetulla prologilla eli lyhyellä aika-ajolla.

Melko lyhyeksi jäi minunkin tämän päivän kehruu, se sama paahtava helle on täällä Saksassakin ja kun lämpötila lähentelee neljääkymmentä ulkona ja kymmentä astetta vähemmän sisällä, on vähän turhan lämmin kehräämiseen, etenkin kun monet kaltaiseni alkutuotannosta vieraantuneet urbanisoituneet nykykehrääjät eivät enää kehrää ihan niin suoraan lampaasta kuin joskus isoäitien aikaan. Mieheni v. 1932 syntynyt isoäiti muistelikin, kuinka hänen lapsuudessaan ennen kehruuta uunit lämmitettiin hehkuvan kuumaksi, jotta tuvassa olisi "kehruulämmin" ja villoissa oleva rasva notkeampaa ja sitä myötä helpompi kehrätä.

Mutta, Tour on korkattu ja eiköhän tästä lankaa synny. Tarkoituksena on siis kehrätä 300 g kainuunharmaan villaa kaksisäikeiseksi ohueksi huivilangaksi. Kainuunharmas on suomenlampaan ja ahvenanmaanlampaan ohella suomalainen alkuperäinen lammasrotu. Sen villa on suht pitkäkuituista ja siinä on hieno silkkinen tuntu. Odotan todella mielenkiinnolla, millainen huivilanka siitä tulee ja miten se käyttäytyy neulottaessa ja miten se pitää muotonsa pingotuksessa. Ensi tuntumalta vaikuttaa noin ohueksi kehrättynä hyvin haastavalta, mutta uskon että kannattaa nähdä vaivaa. Saa nähdä mitä tulee, urheilukliseetä siteeraten: Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Miksi neulottu pitsi tulee pingottaa?


Tämän takia. Kuvassa on kaksi samanlaista pitsiä, ylempi niistä on pingotettu, alempi ei. Vasta pingotus tuo neulotun pitsin esiin kun kuviot aukeavat kunnolla. Tässä Joji Locatellin Old Romance -villatakin olkapäille ja hihoihin tulevan pitsikaitaleen mallissa ero on hyvin havainnollinen, alemmassa pitsissä lehtikuvio ei reunoistaan erotu lainkaan kun langankiertojen muodostama reunakaitaleen reunasilmukkaa vastassa oleva reikärivi on täysin ummessa.

Eli pieni pingottamisen vaiva tuo suuren tuloksen. Siksi se kannattaa.


tiistai 16. kesäkuuta 2015

Ohohups


Siitä, kun opettelin kehräämään, on reilut kolme vuotta aikaa ja vasta nyt alkaa tuntua siltä, että langat ovat sellaisia että niitä voi kutsua langoiksi. Minulla on ollut jo jonkin aikaa tavoitteena kehrätä kolmisäikeistä ketjukerrattua ohutta lankaa, joka olisi aivan tasaista koko vyyhdin matkalta. Olen kehrännyt lukuisia vyyhtejä eri villalaaduista ja sekoitteista, olen antanut tulla langasta sellaista kuin luonnostaan tulee, mutta kuitenkin niin että paksuus olisi jotain 400 - 600 m / 100 g. Tärkeintä vain se, että paksuus ja kierre olisivat samanlaisia koko vyyhdissä - on muuten helpommin sanottu kuin tehty! Kehräämisen opettelu on jatkuva prosessi, kehrättyjen kilometrien myötä kädet oppivat tuntemaan villan, kierteen ja langan synnyn. Aina ei tarvitse edes katsoa käsiinsä, sormet tuntevat sen miltä lanka näyttää. Mutta tämä vaatii jatkuvaa opettelua, ja siksi en edes yritä vielä tehdä toisenlaisia lankoja, minä haluan nyt opetella tämän kunnolla ja sitten kun sen osaan, voin opetella uusia tekniikoita kuten esimerkiksi paksumman langan kehräämistä tai pitkävedolla karstalangan tekemistä.

Tämä vyyhti on jo aika tasainen, täysin tyytyväinen en ole siihenkään - koskas käsityöperfektionisti täysin tyytyväinen voi ollakaan. Mutta jo kehrätessä tuntui että tästä tulee hyvä, vaikka merinovilla vähän epäilyttikin. Merino on joskus vähän oikullista, se on etenkin hienona vähän turhankin hienoa eli kuidut tarttuvat niin tiukasti toisiinsa että villa tuntuu tahmealta ja se ei "irtoa" topsista kunnolla. Tämä uusiseelantilainen Lanitium ex Machinan värjäämä merino oli kyllä erittäin miellyttävää kehrättävää ja siinä ei tuota tahmaantumis-ilmiötä ollut lainkaan.

Kehrätessä vähän ihmettelin, että mikähän on kun saa rukkia polkea vimmatusti että saa tarpeeksi kierrettä lankaan ja valmista lankaa kun vyyhtesin, hämmästyin vielä enemmän kun joissakin kohdissa ketjukertauksen lankalenkit ovat näkyvissä eli kierrettä on paikoin edelleenkin hieman liian vähän. Rukista katkesi nyöri juuri kun sain tuon valmiiksi ja korjasin sitten ompelemalla solmun juuresta katkenneen nyörin. Korjauksessa nyöri lyheni sen verran että isommalla kehrällä nyöri jäi liian kireälle. En jaksanut ruveta vaihtamaan nyöriä ja ajattelin, että kokeilen pienempää kehrää ja vasta kehrää vaihtaessani tajusin, että eihän minulla ollutkaan rukissa se kehrä, jonka olin kuvitellut siinä olevan! Olin siis kuvitellut kehrääväni tämän vyyhdin kehrällä, jonka ratio on 19:1, mutta todellisuudessa siinä oli 14,5:1 -kehrä. Eipä enää ihmetyttänyt, miksi tuntui että saa polkea kuin Tour de Francen tasamaaetapin loppukirissä konsanaan :)

No mutta, tulipahan sitten testattua kirikuntoa ja saa sitä ohutta lankaa isommallakin kehrällä tehtyä, tuli todistettua. Valmista lankaa tuli 120 grammaa ja n. 620 metriä eli paksuudeltaan jotain 520 g / 100 g eli juuri sellaista, mistä tykkään eniten neuloa, ohuiden lankojen ystävä kun olen.

 Ja Tour de Francesta puheenollen, kohtahan sekin alkaa ja sen myötä Ravelryssä Tour de Fleece, maailmanlaajuinen kehrääjien oma Tour jossa joka päivä etappien mukaan poljetaan rukkia. Mutta sitä ennen on juhannus, vaikka sitä ei täälläpäin maailmaa juuri vietetäkään, toivotan silti blogini lukijoille oikein hyvää ja leppoisaa juhannusta :)

lauantai 23. toukokuuta 2015

Kappa

Veera Välimäen Huivileikki-kirjan Kappa-huivia on neulottu viime aikoina hyvin paljon, ja monet ovat sitä kehuneet mukavaksi malliksi neuloa ja käyttää. Minua on aina ohuet langat kiehtoneet ja tässä viehätti erityisesti se ajatus, että pitsilangastakin voisi neuloa jotain muuta kuin pitsiä. Vähän neuloessani epäilin, että mitähän tästä tulee ja tuleekohan tästä mitään, mutta lopputulos oli onneksi ihan hyvä.

Alareuna olisi voinut olla vähän napakampikin, löysensin tarkoituksella käsialaa varmistaakseni että huivi laskeutuu hyvin, minulla kun on aika leveät hartiat. No, eipähän ainakaan kiristä ja on muutenkin mukavan pehmoinen ja lämmin olematta kuitenkaan kuuma.

Purppuranpunainen lanka on The Knitting Goddess UK Laceweight Merino Silk Cashmere, unelmanpehmoinen merino-silkki-kashmir-sekoitus, josta olen aiemmin neulonut kaksi Haapsalun huivia. Pitsihuiveissa lanka ei oikein toimi, se ei pidä kunnolla muotoaan, mutta tässä sen sijaan aivan erinomaisesti. Tummempi lanka on Madelinetosh Tosh Lace, se on vähän paksumpaa, mutta tässä työssä paksuusero ei haittaa mitään, päinvastoin tuntuu että kun kaulus ja helma ovat vähän kevyempiä, asettuu vielä mukavammin päälle.

Tämä oli mukavan aivoton työ neuloa, mutta nyt on viime aikoina neulottu sen verran sileää oikeaa että seuraavaksi puikoille lähtee jotain pitsiä. Tai se jo kauan puikoilla ollut lapsen vikkelpalmikkotakki. Sen verran tämä työ kaikessa yksinkertaisuudessaan oli inspiroiva, että heräsi mielenkiinto kokeilla pitsilankaa muihinkin vaatteisiin kuin huiveihin. Ehkä joku ohuttakin ohuempi villatakki, vähän pitsiä siihen...


keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Hopeaa, lasia ja kiviä

Joskus käy niin, että yksi idea poikii lisää ja yhdestä työstä syntyy toinen ja niin edelleen. Näiden korujen kanssa kävi juuri niin, eli kun tein mustan iltapuvun kanssa osakunnan vuosijuhlissa käytettäväksi korut hopeasta, hematiittiputkihelmistä ja vähän diskopalloa muistuttavista lasihelmistä ja huomasin pitäväni niistä kovasti, halusin jatkaa hopean ja lasihelmien yhdistelemistä koruiksi.

Punaiset niinikään vähän diskopalloa muistuttavat lasihelmet yhdistin pyöreisiin hematiittihelmiin. Hematiitissa minua viehättää sen väri ja tuntu, väri on täydellinen tumma syvä harmaa ja kivessä on kaunis kiilto. Hematiitti on painavaa, joten sillä saa koruun todellista kiven tuntua, vähän ronskia jämäkkyyttä kauneudesta kuitenkaan tinkimättä.

Vaikka täällä eteläisessä Hessenissä onkin tällä hetkellä melkoinen takatalvi ja kauhea myrsky, on kevät kuitenkin tulossa ja mietin että voisin tehdä vähän keväisempiäkin koruja, kun nuo hematiittikorut ovat kovin tummia värimaailmaltaan. Joskus jostain olen hankkinut vaaleita särölasihelmiä, jotka yhdistin punertavan ruskeisiin ja hopeasisuksisiin valkoisiin siemenhelmiin.

Hopeanvärisiä vähän karkeapintaisia lasihelmiä pyörittelin jonkun aikaa langanpätkässä ja kokeilin erilaisia helmiä niiden ympärille, kunnes löysin mieleisen yhdistelmän isommista ja pienemmistä vähän hematiitin värisistä ja edellisten korujen valkoisista siemenhelmistä. Vaikka kevättä ajattelin kun aloitin, tuli tehdessä tätä voimakas mielikuva pikkumustasta ja itse asiassa tarvitsisinkin uuden pikkumustan mekon. Jotain ehkä 20-luvun tyylistä, art decoa tai jotain... mielikuva ei ole vielä kovin konkreettinen, mutta saa nähdä, täytyy pohtia.

Kaikki korujen metalliosat lukuunottamatta mustien ja ruskeasävyisten korvakorujen koukkuja tein itse sterlinghopeasta. Hopea, lasi ja kivi ovat aina olleet minua kiehtovia materiaaleja, ja koruihin voi yhdistää ne kaikki kolme samaan työhön.

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Kierrettä

Pitkästä aikaa istuin rukin ääreen. Joskus syksyllä jo aloitin Lanitium ex Machinan shetland-letin kanssa, mutta se jäi muiden töiden alle ja jäi vähän vaiheeseen. Kehräsin loppuun ja kertasin ketjukertauksella kolmisäikeiseksi ja kun vauhtiin pääsin, aloitin viimeinkin tämänvuotisen 12 kuitua 12 kuukautta -haasteen, eli idea on taas että vuoden aikana kehrätään n. 50 grammaa kuukaudessa. Alempi vyyhti on niinkikään Lanitium ex Machinalta, jacobia joka shetlandin ohella oli minulle uusi tuttavuus.

Sekä shetland että jacob vaikuttavat varsin mukavilta kehrättäviltä, jacobia vähän arastelin sen karkeuden takia, mutta yllättävän siistiä ja sileää lankaa siitä kuitenkin tuli. Edelleenkään en ole kierteeseen täysin tyytyväinen, shetlandille en uskaltanut taaskaan antaa tarpeeksi kierrettä säiettä kehrätessä ja siksi kertauskierre jäi liian vähäiseksi, lanka aukeaa paikoin rumasti. Mutta eiköhän tuonkin voi johonkin neuleeseen käyttää, täytyy vaan miettiä malli, jossa löysä kierre toimii ja siksi kaunis kiilto langassa on, että uskoisin että huivilankana esimerkiksi toimii.

Jacobille annoin sitten kierrettä reilummin, vaikka vähän hirvitti että tuleeko miten rautalankaa, kun kuitu on aika paksua ja karkeaa. Kertaus osoitti että ihan hyvää lankaa, ei ollenkaan liian jäykkää. Tämä onkin kehruun viehätys ja myös vaikeus, että kun ei aina tiedä mitä on tulossa, valmiin langan näkee vasta todellakin valmiina. Vaikka kuinka ottaa koelangan, siltikin lopputulos vaikka ulkoisesti kuinka muistuttaisi koelankaa, ei ole ihan sama kuitenkaan.

Kumpikin lanka on ketjukerrattu eli kolmisäikeistä, kuvan ylempi vyyhti on shetlandia 140 g / n. 500 m ja alempi jacobia 90 g / n. 310 m. Kehrätty ja kerrattu välityksellä 14,5:1.

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Kevät ja takatalvi

 Kirjoneuleen nykertämisen jälkeen teki mieli neuloa jotain hyvin yksinkertaista, ja pitkästä aikaa otin puikoille valmiin mallin, aina ei vaan jaksa laskea ja miettiä, purkaa ja pohtia, suunnitella ja neuloa. Joskus tekee mieli vain neuloa, ja tämä Martina Behmin Viajante on juuri sellainen, jota voi neuloa vaikka samalla lehteä lukiessaan :)

Lanka on Wollmeise Lace, väri Miss May. Ihastuin sekä lankaan että väriin, WM Lace on pehmeä, hyvin sileäpintainen ohut merinovillalanka, joka laskeutuu kauniisti ja siinä on kaunis himmeä kiilto joka saa värin hehkumaan. Kirjavammasta langasta olisi tullut liian levoton, yksivärisestä taas ehkä vähän tylsä, mutta tämä väri on minusta juuri sopiva tähän malliin.

Takatalvikin hiipi sopivasti, tälle neuleelle on varmasti käyttöä keväällä ja myös viileillä kesäsäillä.

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Formel eins

Kahdeksanvuotias on intohimoinen formulafani, ja niinpä villapaitaankin piti saada formuloita. Lapsi antoi tarkat toiveet ja ohjeet, mitä kuvioita ja missä järjestyksessä paidassa pitää olla, joten ei muuta kun millimetripaperia ja kynä käteen ja piirtämään.

Lähtövalot syttyvät, hopeanvärinen Lewis Hamiltonin auto ja punainen Kimi Räikkösen Ferrari kiihdyttävät radalle, kilpailunumerot autojen päällä. Kuskien silmissä siintää hieno palkintopokaali ja kun ruutulippu heilahtaa, pääsee voittaja ruiskuttamaan shampanjaa :)

Neuloin paidan Tuulia Salmelan The Tailored Sweater -metodia käyttäen. Kävin Tuulian vetämät TTS-työpajat jo vuosia sitten, mutta nyt vasta pääsin soveltamaan tekniikkaa käytännössä ja totesin sen oikein hyväksi tavaksi ja se sopii myös kirjoneuleeseen. Sen verran arastelin tekniikan kanssa, että neuloin yläosan yksivärisellä, mutta varmasti kun kokemus karttuu, voisi myös tehdä kokonaan kirjoneuletta. Halusin kuitenkin tähänkin puseroon vähän troimaisia elementtejä ja niinpä tein helmaan, hihansuihin ja pääntielle Kihnun vitsad eli kierreraidat.

Lanka on Wollmeise Pure 100% Merino, pohjaväri Feldmaus ja kuvioissa Heavy Metal, Natur, Herzblut, Q.E.D, Olio Vergine ja Skarabäus.




maanantai 12. tammikuuta 2015

Koruja ja pitsiä

Hyvää alkanutta vuotta blogini lukijoille! Viime syksy oli tekniikkamurheiden aikaa, tietokone lakkoili ja kamera hajosi joten blogin päivittäminen on ollut kovin hankalaa. Siispä tässä kootusti viime aikojen näperryksiä:

 Tee-se-itse -miehenä ja naisena teimme mieheni kanssa nypläystyynyn, täältä Saksasta kun ei rullallisia nypläystyynyjä saa mistään ja raumanpitsiä on aika paljon helpompi nyplätä rullatyynyllä. Uusi tyyny toimii ihan hyvin, ja ensimmäiseksi työksi piirsin Raumalace.fi-sivustolla olevan Spindelnatto-liinapitsin pitkäksi ja sitä olen nyt sitten pitkin syksyä nypläillyt eikä loppua näy :) Paitsi että tekisi mieli aloittaa joku muukin pitsi ja jo miehelle puhuinkin että josko hän voisi tehdä toisen rullan tyynyyn. Toisaalta taas yksi rulla pakottaisi järjestelmällisyyteen eli tekemään yhtä pitsiä kerrallaan, mutta järjestelmällisyys voi toisinaan olla hiukan tylsää.





Tein myös koruja, kehittelin malleja virkkaamalla ohutta hopeoitua kuparilankaa ja liittämällä sitä lasihelmiin. Lasi ja hopea materiaaleina ovat kiehtoneet minua lapsesta asti, ja korunteko antaa mahdollisuuden tutkia niitä tarkemmin ja viime aikoina olenkin väännellyt lankaa mandrellin ympärille. Metallilangan kanssa on vielä paljon opittavaa. Alimman kuvan korut ovat toista ääripäätä, niihin yhdistin metallijauheella värjättyä mustaa polymeerisavea mustiin Swarovskin kristalleihin.

Nyt viimeisimpänä työnä tein sisarelleni silmukkamerkkejä niinikään lasihelmistä ja kun nyt kerran taas helmilaatikoille eksyin niin tein itselleni korvakorut hematiittiputkihelmistä ja hauskoista vähän diskopalloa muistuttavista lasihelmistä. Oikeasti lasihelmi ei ole ihan noin värikäs, kännykkäkuva hieman vääristää.