sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Hopeapaju



Neulojille tutun toisen sukan syndrooman lisäksi on näköjään olemassa myös huivin pingotuksen syndrooma. Neuloin tämän silkkihuivin jo kesällä, mutta vasta nyt pingotin sen ja otin huivin käyttöön. Mallineule on Haapsalu sall -kirjan Pajulehekiri ja vaikka huivi on neulottu, toisin kuin aidot villaiset Haapsalun huivit, silkkilangasta, se on tehty haapsalulaisella tekniikalla eli reunapitsi on neulottu erikseen ja ommeltu huivin keskiosaan. Lanka on Jaipur Silk Finon upea hopeanharmaa, josta tulee mieleen Tartossa Emajoen ylle kaartuvat hopeapajun oksat.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Flunssaa ja villahousuja


Olen potenut flunssaa pidemmän kaavan mukaan, ja mitäpä sitä muutakaan flunssaisena tekisi kuin neuloisi villahousuja. Nämä housut ovat siitä erikoiset, että neuloin lahkeet samanaikaisesti magic loop -tekniikalla ja totesin sen eri näppäräksi tavaksi neuloa. Taas voi kysyä, että miksiköhän en ole aikaisemmin tuota kokeillut. Mutta parempi nyt kuin ei milloinkaan. Lanka on Pirtin kehräämön hahtuvan kaunis liukuvärjätty sävy Lupiini, jolla nimellä se ainakin Titityyllä on myynnissä.

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Hahtuvaa


Monet hahtuvakiekot ovat alunperin kaksisäikeisiä, kuten tämäkin oranssinkirjava Pirtin kehräämön liukuvärjätty hahtuva. Aikanaan kun tein pikkuvauvalle villahousuja, kerin sen käsin yksisäikeiseksi, jotta sain ohuemmat housut. Nyt kun vauva on jo vähän isompi, tuli taas tarve kaksisäikeisestä hahtuvasta neulotuille housuille. Joten eikun kerimään uudestaan.


Esikoinen oli innoissaan kerimisestä, ja kerimismylly on eri jännittävä vekotin. Lopulta hahtuva saatiin kerittyä ja puikoille ja lopputulos on tässä:

Pitkälahkeiset villahousut, malli Riitta Tehikosken Vauvan villavaippahousut Moda 4/2009 hieman mukailtuna. Nyöriin käytin Malabrigo Worsted Merinon Hollyhock-värisen jämäkeränyttösen.

maanantai 1. marraskuuta 2010

Villahousut



Neuloin Punta Yarnsin Merisoftista kuopukselle talveksi pitkälahkeiset villahousut. Lanka on todellakin nimensä veroista, eli pehmeää ja vaikka vähän arastelin kirjavaa sinivihreää väriä neuloessani, tuli lopputuloksesta kuitenkin ihan hauska. Kestovaippakäyttöön nämä housut on lähinnä ajateltu, vaikka kuvassa niitä sovitettiinkin yöpuvun päälle.