Huh hellettä!

 Tämä kesä on ollut Keski-Euroopassa kuumin vuosikymmeniin, ja todella lämmintä on riittänyt. Niin paljon, että edellisessä postauksessa odottamani Tour de Fleece on omalta osaltani jäänyt lähinnä Tour de Francen etappien katsomiseksi eli hyvin pitkälti penkkiurheiluksi. Kun lämmintä on yli kolmekymmentä astetta reilusti, on vaan kertakaikkiaan niin kuuma että ainakaan hienon pitsilangan kehräämisestä ei tule yhtään mitään kun villa tarttuu hikisiin käsiin. Siispä jätin kehruuhommat suosiolla odottamaan vähän viileämpiä kelejä ja tartuin puikkoihin.

Löysin yhden lankalaatikon pohjalta siellä aika monta vuotta hautunutta hamppulankaa, ja neuloin siitä hellesäähän sopivan mekon. Hamppu on miellyttävä materiaali käytössä, se on erittäin kestävää, likaa hylkivää ja kuivuu nopeasti. Näiden ominaisuuksien vuoksi hamppulangasta saa hyviä tiskirättejä - mikä näppärä tapa hyödyntää mallitilkut. Ja mallitilkkua todella hampun kanssa tarvitaan, hamppu on hyvin oikullinen materiaali neuloa. Se on neulottaessa karkeaa kuin köysi, mutta pehmenee käytössä ja jo ensimmäisessä pesussa. Lierihattu hampusta on nätti käsityölehden sivun kuvassa ja pesemättömänä mikä ettei omanakin tuotoksena, mutta pesun ja käytön myötä se lörpsähtää armotta ilman tärkkäämistä.

Hampussa on myös voimakas kierre ja siksi neulepinta vetää vinoon etenkin sileää neuletta neulottaessa. Tähän mekkoon minulla ei ollut mitään valmista ohjetta, suunnittelin mallin Tuulia Salmelan The Tailored Sweater Methodin avulla ja vähän pelkäsin, miten onnistuu sileästä neuleesta. Mutta ainaoikeinneule ei olisi tähän kyllä sopinut mitenkään, joten päätin ottaa riskin. Kyllähän mekon "saumat" kiertää, mutta ehkä tällaisessa mallissa se ei niin haittaa. Saumat lainausmerkeissä siksi että Tailored Sweater Methodissa ei ole ainuttakaan ommeltavaa saumaa - mikä helpotus kaikille kaltaisilleni kappaleiden yhdistämistä yli kaiken inhoaville neulojille! Olisin halunnut tehdä enemmänkin pitsiä, mutta paksusta hamppulangasta langankiertojen reiät ovat niin suuria, että pitsineule ei ole kovin käytännöllinen pintaneuleena tästä langasta. Niinpä tein vain kapeat pitsit helmaan ja pääntielle. Hihansuihin neuloin pari kerrosta nurjaa.

Hampun viimeistely on myös hiukan haastavaa. Minulla ei ole tarpeeksi suurta pingotusalustaa, johon olisin voinut pingottaa mekon märkänä ja jättää kuivumaan. Niinpä kikkailin silityslaudan kanssa, höyrytin niin voimakkaalla höyryllä kuin raudasta irtoaa - hamppu on siitä hyvä että se myös kestää käsittelyä. Langan voimakas kierteisyys tekee neulomisestakin haastavaa, ja höyryttäessäni huomasin valtavan eron neulepinnassa tasona neulotun yläosan ja suljettuna neulotun alaosan välillä. Neuloin koko työn 4 mm puikoilla, ja vaikka käsialassani ei yleensä ole eroa suljetun ja tasona neulotun sileän neuleen välillä, tässä työssä ero on todella silmiinpistävä. Mutta luotan äidiltäni oppimaan vanhaan kansanviisauteen: "Hullu ei huomaa ja viisas ei virka!" Paitsi että kyllä huomaa, ainakin oma käsitöissä perfektionismiin pyrkivä silmäni. Mutta eiköhän tuokin käytön myötä vähän tasoitu ja onpahan hyvää oppia seuraavaan hamppuprojektiin, jos kohta neuloessani mietin että ikinä enää en hamppua neulo - niinkuin joka kerta hamppua neuloessani.

Lanka on Lanaknits Allhemp6, malli oma ja helman pitsi on Nancy Bushin kirjasta Pitsihuivit neuloen - Kauneimmat virolaiset pitsihuivit (Atena 2010, alkuteos Knitted Lace of Estonia) Lehti- ja nyppyhuivin reunapitsi. Pääntielle neuloin saman pitsin vähän matalampana.

Jos nyt joku kesä ei ihan yhtä helteistä olisikaan, voi tätä mekkoa ehkä käyttää ihonmyötäisen pitkähihaisen puseron kanssa liivihameenkin tyyliin. Mutta toistaiseksi ainakin täällä päin Eurooppaa on hellemekollekin tarvetta.

Old Romance

Joji Locatellin Old Romance -takki on malliltaan yksinkertainen, mutta toteutukseltaan mielenkiintoinen ja niinpä se oli yksinkertaisuudestaan huolimatta mukava neulottava. Erikoiseksi sen tekee hihojen rakenne, ne neulotaan pitkittäin silmukat pitsikaitaleiden reunoista poimien. Alkuun olin vähän skeptinen, että miten tuollainen hiha istuu, mutta valmis takki istuu todella hyvin päälle.

Lanka on Louhittaren Luolan Väinämöistä, väreinä Hopea ja Vadelma. Käsinvärjätty lanka on juuri sopivan mutta ei liian kirjavaa yksinkertaiseen malliin ja sileään neulepintaan. Sen verran muokkasin ohjetta että tein hihat reilun mittaisiksi ja jätin hihansuiden resorit neulomatta, minusta pitsin kärki on kaunis kämmenselän päällä.

Tour de Fleece 2015 ja kehruulämmintä

No niin, tästä se lähtee eli tämänvuotinen Tour de Fleece eli kolme viikkoa kestävä maailmanlaajuinen kehrääjien jokakesäinen yhteiskehruu lähes nimikaimansa inspiroimana. Maailman kuuluisin pyöräilykilpailu Tour de France alkoi tänään paahtavan helteisessä Utrechtissa Hollannissa ajetulla prologilla eli lyhyellä aika-ajolla.

Melko lyhyeksi jäi minunkin tämän päivän kehruu, se sama paahtava helle on täällä Saksassakin ja kun lämpötila lähentelee neljääkymmentä ulkona ja kymmentä astetta vähemmän sisällä, on vähän turhan lämmin kehräämiseen, etenkin kun monet kaltaiseni alkutuotannosta vieraantuneet urbanisoituneet nykykehrääjät eivät enää kehrää ihan niin suoraan lampaasta kuin joskus isoäitien aikaan. Mieheni v. 1932 syntynyt isoäiti muistelikin, kuinka hänen lapsuudessaan ennen kehruuta uunit lämmitettiin hehkuvan kuumaksi, jotta tuvassa olisi "kehruulämmin" ja villoissa oleva rasva notkeampaa ja sitä myötä helpompi kehrätä.

Mutta, Tour on korkattu ja eiköhän tästä lankaa synny. Tarkoituksena on siis kehrätä 300 g kainuunharmaan villaa kaksisäikeiseksi ohueksi huivilangaksi. Kainuunharmas on suomenlampaan ja ahvenanmaanlampaan ohella suomalainen alkuperäinen lammasrotu. Sen villa on suht pitkäkuituista ja siinä on hieno silkkinen tuntu. Odotan todella mielenkiinnolla, millainen huivilanka siitä tulee ja miten se käyttäytyy neulottaessa ja miten se pitää muotonsa pingotuksessa. Ensi tuntumalta vaikuttaa noin ohueksi kehrättynä hyvin haastavalta, mutta uskon että kannattaa nähdä vaivaa. Saa nähdä mitä tulee, urheilukliseetä siteeraten: Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!

Miksi neulottu pitsi tulee pingottaa?

Tämän takia. Kuvassa on kaksi samanlaista pitsiä, ylempi niistä on pingotettu, alempi ei. Vasta pingotus tuo neulotun pitsin esiin kun kuviot aukeavat kunnolla. Tässä Joji Locatellin Old Romance -villatakin olkapäille ja hihoihin tulevan pitsikaitaleen mallissa ero on hyvin havainnollinen, alemmassa pitsissä lehtikuvio ei reunoistaan erotu lainkaan kun langankiertojen muodostama reunakaitaleen reunasilmukkaa vastassa oleva reikärivi on täysin ummessa.

Eli pieni pingottamisen vaiva tuo suuren tuloksen. Siksi se kannattaa.

Ohohups

Siitä, kun opettelin kehräämään, on reilut kolme vuotta aikaa ja vasta nyt alkaa tuntua siltä, että langat ovat sellaisia että niitä voi kutsua langoiksi. Minulla on ollut jo jonkin aikaa tavoitteena kehrätä kolmisäikeistä ketjukerrattua ohutta lankaa, joka olisi aivan tasaista koko vyyhdin matkalta. Olen kehrännyt lukuisia vyyhtejä eri villalaaduista ja sekoitteista, olen antanut tulla langasta sellaista kuin luonnostaan tulee, mutta kuitenkin niin että paksuus olisi jotain 400 - 600 m / 100 g. Tärkeintä vain se, että paksuus ja kierre olisivat samanlaisia koko vyyhdissä - on muuten helpommin sanottu kuin tehty! Kehräämisen opettelu on jatkuva prosessi, kehrättyjen kilometrien myötä kädet oppivat tuntemaan villan, kierteen ja langan synnyn. Aina ei tarvitse edes katsoa käsiinsä, sormet tuntevat sen miltä lanka näyttää. Mutta tämä vaatii jatkuvaa opettelua, ja siksi en edes yritä vielä tehdä toisenlaisia lankoja, minä haluan nyt opetella tämän kunnolla ja sitten kun sen osaan, voin opetella uusia tekniikoita kuten esimerkiksi paksumman langan kehräämistä tai pitkävedolla karstalangan tekemistä.

Tämä vyyhti on jo aika tasainen, täysin tyytyväinen en ole siihenkään - koskas käsityöperfektionisti täysin tyytyväinen voi ollakaan. Mutta jo kehrätessä tuntui että tästä tulee hyvä, vaikka merinovilla vähän epäilyttikin. Merino on joskus vähän oikullista, se on etenkin hienona vähän turhankin hienoa eli kuidut tarttuvat niin tiukasti toisiinsa että villa tuntuu tahmealta ja se ei "irtoa" topsista kunnolla. Tämä uusiseelantilainen Lanitium ex Machinan värjäämä merino oli kyllä erittäin miellyttävää kehrättävää ja siinä ei tuota tahmaantumis-ilmiötä ollut lainkaan.

Kehrätessä vähän ihmettelin, että mikähän on kun saa rukkia polkea vimmatusti että saa tarpeeksi kierrettä lankaan ja valmista lankaa kun vyyhtesin, hämmästyin vielä enemmän kun joissakin kohdissa ketjukertauksen lankalenkit ovat näkyvissä eli kierrettä on paikoin edelleenkin hieman liian vähän. Rukista katkesi nyöri juuri kun sain tuon valmiiksi ja korjasin sitten ompelemalla solmun juuresta katkenneen nyörin. Korjauksessa nyöri lyheni sen verran että isommalla kehrällä nyöri jäi liian kireälle. En jaksanut ruveta vaihtamaan nyöriä ja ajattelin, että kokeilen pienempää kehrää ja vasta kehrää vaihtaessani tajusin, että eihän minulla ollutkaan rukissa se kehrä, jonka olin kuvitellut siinä olevan! Olin siis kuvitellut kehrääväni tämän vyyhdin kehrällä, jonka ratio on 19:1, mutta todellisuudessa siinä oli 14,5:1 -kehrä. Eipä enää ihmetyttänyt, miksi tuntui että saa polkea kuin Tour de Francen tasamaaetapin loppukirissä konsanaan :)

No mutta, tulipahan sitten testattua kirikuntoa ja saa sitä ohutta lankaa isommallakin kehrällä tehtyä, tuli todistettua. Valmista lankaa tuli 120 grammaa ja n. 620 metriä eli paksuudeltaan jotain 520 g / 100 g eli juuri sellaista, mistä tykkään eniten neuloa, ohuiden lankojen ystävä kun olen.

 Ja Tour de Francesta puheenollen, kohtahan sekin alkaa ja sen myötä Ravelryssä Tour de Fleece, maailmanlaajuinen kehrääjien oma Tour jossa joka päivä etappien mukaan poljetaan rukkia. Mutta sitä ennen on juhannus, vaikka sitä ei täälläpäin maailmaa juuri vietetäkään, toivotan silti blogini lukijoille oikein hyvää ja leppoisaa juhannusta :)

Kappa

Veera Välimäen Huivileikki-kirjan Kappa-huivia on neulottu viime aikoina hyvin paljon, ja monet ovat sitä kehuneet mukavaksi malliksi neuloa ja käyttää. Minua on aina ohuet langat kiehtoneet ja tässä viehätti erityisesti se ajatus, että pitsilangastakin voisi neuloa jotain muuta kuin pitsiä. Vähän neuloessani epäilin, että mitähän tästä tulee ja tuleekohan tästä mitään, mutta lopputulos oli onneksi ihan hyvä.

Alareuna olisi voinut olla vähän napakampikin, löysensin tarkoituksella käsialaa varmistaakseni että huivi laskeutuu hyvin, minulla kun on aika leveät hartiat. No, eipähän ainakaan kiristä ja on muutenkin mukavan pehmoinen ja lämmin olematta kuitenkaan kuuma.

Purppuranpunainen lanka on The Knitting Goddess UK Laceweight Merino Silk Cashmere, unelmanpehmoinen merino-silkki-kashmir-sekoitus, josta olen aiemmin neulonut kaksi Haapsalun huivia. Pitsihuiveissa lanka ei oikein toimi, se ei pidä kunnolla muotoaan, mutta tässä sen sijaan aivan erinomaisesti. Tummempi lanka on Madelinetosh Tosh Lace, se on vähän paksumpaa, mutta tässä työssä paksuusero ei haittaa mitään, päinvastoin tuntuu että kun kaulus ja helma ovat vähän kevyempiä, asettuu vielä mukavammin päälle.

Tämä oli mukavan aivoton työ neuloa, mutta nyt on viime aikoina neulottu sen verran sileää oikeaa että seuraavaksi puikoille lähtee jotain pitsiä. Tai se jo kauan puikoilla ollut lapsen vikkelpalmikkotakki. Sen verran tämä työ kaikessa yksinkertaisuudessaan oli inspiroiva, että heräsi mielenkiinto kokeilla pitsilankaa muihinkin vaatteisiin kuin huiveihin. Ehkä joku ohuttakin ohuempi villatakki, vähän pitsiä siihen...

Hopeaa, lasia ja kiviä

Joskus käy niin, että yksi idea poikii lisää ja yhdestä työstä syntyy toinen ja niin edelleen. Näiden korujen kanssa kävi juuri niin, eli kun tein mustan iltapuvun kanssa osakunnan vuosijuhlissa käytettäväksi korut hopeasta, hematiittiputkihelmistä ja vähän diskopalloa muistuttavista lasihelmistä ja huomasin pitäväni niistä kovasti, halusin jatkaa hopean ja lasihelmien yhdistelemistä koruiksi.

Punaiset niinikään vähän diskopalloa muistuttavat lasihelmet yhdistin pyöreisiin hematiittihelmiin. Hematiitissa minua viehättää sen väri ja tuntu, väri on täydellinen tumma syvä harmaa ja kivessä on kaunis kiilto. Hematiitti on painavaa, joten sillä saa koruun todellista kiven tuntua, vähän ronskia jämäkkyyttä kauneudesta kuitenkaan tinkimättä.

Vaikka täällä eteläisessä Hessenissä onkin tällä hetkellä melkoinen takatalvi ja kauhea myrsky, on kevät kuitenkin tulossa ja mietin että voisin tehdä vähän keväisempiäkin koruja, kun nuo hematiittikorut ovat kovin tummia värimaailmaltaan. Joskus jostain olen hankkinut vaaleita särölasihelmiä, jotka yhdistin punertavan ruskeisiin ja hopeasisuksisiin valkoisiin siemenhelmiin.

Hopeanvärisiä vähän karkeapintaisia lasihelmiä pyörittelin jonkun aikaa langanpätkässä ja kokeilin erilaisia helmiä niiden ympärille, kunnes löysin mieleisen yhdistelmän isommista ja pienemmistä vähän hematiitin värisistä ja edellisten korujen valkoisista siemenhelmistä. Vaikka kevättä ajattelin kun aloitin, tuli tehdessä tätä voimakas mielikuva pikkumustasta ja itse asiassa tarvitsisinkin uuden pikkumustan mekon. Jotain ehkä 20-luvun tyylistä, art decoa tai jotain... mielikuva ei ole vielä kovin konkreettinen, mutta saa nähdä, täytyy pohtia.

Kaikki korujen metalliosat lukuunottamatta mustien ja ruskeasävyisten korvakorujen koukkuja tein itse sterlinghopeasta. Hopea, lasi ja kivi ovat aina olleet minua kiehtovia materiaaleja, ja koruihin voi yhdistää ne kaikki kolme samaan työhön.