Miksi neulottu pitsi tulee pingottaa?

Tämän takia. Kuvassa on kaksi samanlaista pitsiä, ylempi niistä on pingotettu, alempi ei. Vasta pingotus tuo neulotun pitsin esiin kun kuviot aukeavat kunnolla. Tässä Joji Locatellin Old Romance -villatakin olkapäille ja hihoihin tulevan pitsikaitaleen mallissa ero on hyvin havainnollinen, alemmassa pitsissä lehtikuvio ei reunoistaan erotu lainkaan kun langankiertojen muodostama reunakaitaleen reunasilmukkaa vastassa oleva reikärivi on täysin ummessa.

Eli pieni pingottamisen vaiva tuo suuren tuloksen. Siksi se kannattaa.

Ohohups

Siitä, kun opettelin kehräämään, on reilut kolme vuotta aikaa ja vasta nyt alkaa tuntua siltä, että langat ovat sellaisia että niitä voi kutsua langoiksi. Minulla on ollut jo jonkin aikaa tavoitteena kehrätä kolmisäikeistä ketjukerrattua ohutta lankaa, joka olisi aivan tasaista koko vyyhdin matkalta. Olen kehrännyt lukuisia vyyhtejä eri villalaaduista ja sekoitteista, olen antanut tulla langasta sellaista kuin luonnostaan tulee, mutta kuitenkin niin että paksuus olisi jotain 400 - 600 m / 100 g. Tärkeintä vain se, että paksuus ja kierre olisivat samanlaisia koko vyyhdissä - on muuten helpommin sanottu kuin tehty! Kehräämisen opettelu on jatkuva prosessi, kehrättyjen kilometrien myötä kädet oppivat tuntemaan villan, kierteen ja langan synnyn. Aina ei tarvitse edes katsoa käsiinsä, sormet tuntevat sen miltä lanka näyttää. Mutta tämä vaatii jatkuvaa opettelua, ja siksi en edes yritä vielä tehdä toisenlaisia lankoja, minä haluan nyt opetella tämän kunnolla ja sitten kun sen osaan, voin opetella uusia tekniikoita kuten esimerkiksi paksumman langan kehräämistä tai pitkävedolla karstalangan tekemistä.

Tämä vyyhti on jo aika tasainen, täysin tyytyväinen en ole siihenkään - koskas käsityöperfektionisti täysin tyytyväinen voi ollakaan. Mutta jo kehrätessä tuntui että tästä tulee hyvä, vaikka merinovilla vähän epäilyttikin. Merino on joskus vähän oikullista, se on etenkin hienona vähän turhankin hienoa eli kuidut tarttuvat niin tiukasti toisiinsa että villa tuntuu tahmealta ja se ei "irtoa" topsista kunnolla. Tämä uusiseelantilainen Lanitium ex Machinan värjäämä merino oli kyllä erittäin miellyttävää kehrättävää ja siinä ei tuota tahmaantumis-ilmiötä ollut lainkaan.

Kehrätessä vähän ihmettelin, että mikähän on kun saa rukkia polkea vimmatusti että saa tarpeeksi kierrettä lankaan ja valmista lankaa kun vyyhtesin, hämmästyin vielä enemmän kun joissakin kohdissa ketjukertauksen lankalenkit ovat näkyvissä eli kierrettä on paikoin edelleenkin hieman liian vähän. Rukista katkesi nyöri juuri kun sain tuon valmiiksi ja korjasin sitten ompelemalla solmun juuresta katkenneen nyörin. Korjauksessa nyöri lyheni sen verran että isommalla kehrällä nyöri jäi liian kireälle. En jaksanut ruveta vaihtamaan nyöriä ja ajattelin, että kokeilen pienempää kehrää ja vasta kehrää vaihtaessani tajusin, että eihän minulla ollutkaan rukissa se kehrä, jonka olin kuvitellut siinä olevan! Olin siis kuvitellut kehrääväni tämän vyyhdin kehrällä, jonka ratio on 19:1, mutta todellisuudessa siinä oli 14,5:1 -kehrä. Eipä enää ihmetyttänyt, miksi tuntui että saa polkea kuin Tour de Francen tasamaaetapin loppukirissä konsanaan :)

No mutta, tulipahan sitten testattua kirikuntoa ja saa sitä ohutta lankaa isommallakin kehrällä tehtyä, tuli todistettua. Valmista lankaa tuli 120 grammaa ja n. 620 metriä eli paksuudeltaan jotain 520 g / 100 g eli juuri sellaista, mistä tykkään eniten neuloa, ohuiden lankojen ystävä kun olen.

 Ja Tour de Francesta puheenollen, kohtahan sekin alkaa ja sen myötä Ravelryssä Tour de Fleece, maailmanlaajuinen kehrääjien oma Tour jossa joka päivä etappien mukaan poljetaan rukkia. Mutta sitä ennen on juhannus, vaikka sitä ei täälläpäin maailmaa juuri vietetäkään, toivotan silti blogini lukijoille oikein hyvää ja leppoisaa juhannusta :)

Kappa

Veera Välimäen Huivileikki-kirjan Kappa-huivia on neulottu viime aikoina hyvin paljon, ja monet ovat sitä kehuneet mukavaksi malliksi neuloa ja käyttää. Minua on aina ohuet langat kiehtoneet ja tässä viehätti erityisesti se ajatus, että pitsilangastakin voisi neuloa jotain muuta kuin pitsiä. Vähän neuloessani epäilin, että mitähän tästä tulee ja tuleekohan tästä mitään, mutta lopputulos oli onneksi ihan hyvä.

Alareuna olisi voinut olla vähän napakampikin, löysensin tarkoituksella käsialaa varmistaakseni että huivi laskeutuu hyvin, minulla kun on aika leveät hartiat. No, eipähän ainakaan kiristä ja on muutenkin mukavan pehmoinen ja lämmin olematta kuitenkaan kuuma.

Purppuranpunainen lanka on The Knitting Goddess UK Laceweight Merino Silk Cashmere, unelmanpehmoinen merino-silkki-kashmir-sekoitus, josta olen aiemmin neulonut kaksi Haapsalun huivia. Pitsihuiveissa lanka ei oikein toimi, se ei pidä kunnolla muotoaan, mutta tässä sen sijaan aivan erinomaisesti. Tummempi lanka on Madelinetosh Tosh Lace, se on vähän paksumpaa, mutta tässä työssä paksuusero ei haittaa mitään, päinvastoin tuntuu että kun kaulus ja helma ovat vähän kevyempiä, asettuu vielä mukavammin päälle.

Tämä oli mukavan aivoton työ neuloa, mutta nyt on viime aikoina neulottu sen verran sileää oikeaa että seuraavaksi puikoille lähtee jotain pitsiä. Tai se jo kauan puikoilla ollut lapsen vikkelpalmikkotakki. Sen verran tämä työ kaikessa yksinkertaisuudessaan oli inspiroiva, että heräsi mielenkiinto kokeilla pitsilankaa muihinkin vaatteisiin kuin huiveihin. Ehkä joku ohuttakin ohuempi villatakki, vähän pitsiä siihen...

Hopeaa, lasia ja kiviä

Joskus käy niin, että yksi idea poikii lisää ja yhdestä työstä syntyy toinen ja niin edelleen. Näiden korujen kanssa kävi juuri niin, eli kun tein mustan iltapuvun kanssa osakunnan vuosijuhlissa käytettäväksi korut hopeasta, hematiittiputkihelmistä ja vähän diskopalloa muistuttavista lasihelmistä ja huomasin pitäväni niistä kovasti, halusin jatkaa hopean ja lasihelmien yhdistelemistä koruiksi.

Punaiset niinikään vähän diskopalloa muistuttavat lasihelmet yhdistin pyöreisiin hematiittihelmiin. Hematiitissa minua viehättää sen väri ja tuntu, väri on täydellinen tumma syvä harmaa ja kivessä on kaunis kiilto. Hematiitti on painavaa, joten sillä saa koruun todellista kiven tuntua, vähän ronskia jämäkkyyttä kauneudesta kuitenkaan tinkimättä.

Vaikka täällä eteläisessä Hessenissä onkin tällä hetkellä melkoinen takatalvi ja kauhea myrsky, on kevät kuitenkin tulossa ja mietin että voisin tehdä vähän keväisempiäkin koruja, kun nuo hematiittikorut ovat kovin tummia värimaailmaltaan. Joskus jostain olen hankkinut vaaleita särölasihelmiä, jotka yhdistin punertavan ruskeisiin ja hopeasisuksisiin valkoisiin siemenhelmiin.

Hopeanvärisiä vähän karkeapintaisia lasihelmiä pyörittelin jonkun aikaa langanpätkässä ja kokeilin erilaisia helmiä niiden ympärille, kunnes löysin mieleisen yhdistelmän isommista ja pienemmistä vähän hematiitin värisistä ja edellisten korujen valkoisista siemenhelmistä. Vaikka kevättä ajattelin kun aloitin, tuli tehdessä tätä voimakas mielikuva pikkumustasta ja itse asiassa tarvitsisinkin uuden pikkumustan mekon. Jotain ehkä 20-luvun tyylistä, art decoa tai jotain... mielikuva ei ole vielä kovin konkreettinen, mutta saa nähdä, täytyy pohtia.

Kaikki korujen metalliosat lukuunottamatta mustien ja ruskeasävyisten korvakorujen koukkuja tein itse sterlinghopeasta. Hopea, lasi ja kivi ovat aina olleet minua kiehtovia materiaaleja, ja koruihin voi yhdistää ne kaikki kolme samaan työhön.

Kierrettä

Pitkästä aikaa istuin rukin ääreen. Joskus syksyllä jo aloitin Lanitium ex Machinan shetland-letin kanssa, mutta se jäi muiden töiden alle ja jäi vähän vaiheeseen. Kehräsin loppuun ja kertasin ketjukertauksella kolmisäikeiseksi ja kun vauhtiin pääsin, aloitin viimeinkin tämänvuotisen 12 kuitua 12 kuukautta -haasteen, eli idea on taas että vuoden aikana kehrätään n. 50 grammaa kuukaudessa. Alempi vyyhti on niinkikään Lanitium ex Machinalta, jacobia joka shetlandin ohella oli minulle uusi tuttavuus.

Sekä shetland että jacob vaikuttavat varsin mukavilta kehrättäviltä, jacobia vähän arastelin sen karkeuden takia, mutta yllättävän siistiä ja sileää lankaa siitä kuitenkin tuli. Edelleenkään en ole kierteeseen täysin tyytyväinen, shetlandille en uskaltanut taaskaan antaa tarpeeksi kierrettä säiettä kehrätessä ja siksi kertauskierre jäi liian vähäiseksi, lanka aukeaa paikoin rumasti. Mutta eiköhän tuonkin voi johonkin neuleeseen käyttää, täytyy vaan miettiä malli, jossa löysä kierre toimii ja siksi kaunis kiilto langassa on, että uskoisin että huivilankana esimerkiksi toimii.

Jacobille annoin sitten kierrettä reilummin, vaikka vähän hirvitti että tuleeko miten rautalankaa, kun kuitu on aika paksua ja karkeaa. Kertaus osoitti että ihan hyvää lankaa, ei ollenkaan liian jäykkää. Tämä onkin kehruun viehätys ja myös vaikeus, että kun ei aina tiedä mitä on tulossa, valmiin langan näkee vasta todellakin valmiina. Vaikka kuinka ottaa koelangan, siltikin lopputulos vaikka ulkoisesti kuinka muistuttaisi koelankaa, ei ole ihan sama kuitenkaan.

Kumpikin lanka on ketjukerrattu eli kolmisäikeistä, kuvan ylempi vyyhti on shetlandia 140 g / n. 500 m ja alempi jacobia 90 g / n. 310 m. Kehrätty ja kerrattu välityksellä 14,5:1.

Kevät ja takatalvi

 Kirjoneuleen nykertämisen jälkeen teki mieli neuloa jotain hyvin yksinkertaista, ja pitkästä aikaa otin puikoille valmiin mallin, aina ei vaan jaksa laskea ja miettiä, purkaa ja pohtia, suunnitella ja neuloa. Joskus tekee mieli vain neuloa, ja tämä Martina Behmin Viajante on juuri sellainen, jota voi neuloa vaikka samalla lehteä lukiessaan :)

Lanka on Wollmeise Lace, väri Miss May. Ihastuin sekä lankaan että väriin, WM Lace on pehmeä, hyvin sileäpintainen ohut merinovillalanka, joka laskeutuu kauniisti ja siinä on kaunis himmeä kiilto joka saa värin hehkumaan. Kirjavammasta langasta olisi tullut liian levoton, yksivärisestä taas ehkä vähän tylsä, mutta tämä väri on minusta juuri sopiva tähän malliin.

Takatalvikin hiipi sopivasti, tälle neuleelle on varmasti käyttöä keväällä ja myös viileillä kesäsäillä.

Formel eins

Kahdeksanvuotias on intohimoinen formulafani, ja niinpä villapaitaankin piti saada formuloita. Lapsi antoi tarkat toiveet ja ohjeet, mitä kuvioita ja missä järjestyksessä paidassa pitää olla, joten ei muuta kun millimetripaperia ja kynä käteen ja piirtämään.

Lähtövalot syttyvät, hopeanvärinen Lewis Hamiltonin auto ja punainen Kimi Räikkösen Ferrari kiihdyttävät radalle, kilpailunumerot autojen päällä. Kuskien silmissä siintää hieno palkintopokaali ja kun ruutulippu heilahtaa, pääsee voittaja ruiskuttamaan shampanjaa :)

Neuloin paidan Tuulia Salmelan The Tailored Sweater -metodia käyttäen. Kävin Tuulian vetämät TTS-työpajat jo vuosia sitten, mutta nyt vasta pääsin soveltamaan tekniikkaa käytännössä ja totesin sen oikein hyväksi tavaksi ja se sopii myös kirjoneuleeseen. Sen verran arastelin tekniikan kanssa, että neuloin yläosan yksivärisellä, mutta varmasti kun kokemus karttuu, voisi myös tehdä kokonaan kirjoneuletta. Halusin kuitenkin tähänkin puseroon vähän troimaisia elementtejä ja niinpä tein helmaan, hihansuihin ja pääntielle Kihnun vitsad eli kierreraidat.

Lanka on Wollmeise Pure 100% Merino, pohjaväri Feldmaus ja kuvioissa Heavy Metal, Natur, Herzblut, Q.E.D, Olio Vergine ja Skarabäus.