Kappa

Veera Välimäen Huivileikki-kirjan Kappa-huivia on neulottu viime aikoina hyvin paljon, ja monet ovat sitä kehuneet mukavaksi malliksi neuloa ja käyttää. Minua on aina ohuet langat kiehtoneet ja tässä viehätti erityisesti se ajatus, että pitsilangastakin voisi neuloa jotain muuta kuin pitsiä. Vähän neuloessani epäilin, että mitähän tästä tulee ja tuleekohan tästä mitään, mutta lopputulos oli onneksi ihan hyvä.

Alareuna olisi voinut olla vähän napakampikin, löysensin tarkoituksella käsialaa varmistaakseni että huivi laskeutuu hyvin, minulla kun on aika leveät hartiat. No, eipähän ainakaan kiristä ja on muutenkin mukavan pehmoinen ja lämmin olematta kuitenkaan kuuma.

Purppuranpunainen lanka on The Knitting Goddess UK Laceweight Merino Silk Cashmere, unelmanpehmoinen merino-silkki-kashmir-sekoitus, josta olen aiemmin neulonut kaksi Haapsalun huivia. Pitsihuiveissa lanka ei oikein toimi, se ei pidä kunnolla muotoaan, mutta tässä sen sijaan aivan erinomaisesti. Tummempi lanka on Madelinetosh Tosh Lace, se on vähän paksumpaa, mutta tässä työssä paksuusero ei haittaa mitään, päinvastoin tuntuu että kun kaulus ja helma ovat vähän kevyempiä, asettuu vielä mukavammin päälle.

Tämä oli mukavan aivoton työ neuloa, mutta nyt on viime aikoina neulottu sen verran sileää oikeaa että seuraavaksi puikoille lähtee jotain pitsiä. Tai se jo kauan puikoilla ollut lapsen vikkelpalmikkotakki. Sen verran tämä työ kaikessa yksinkertaisuudessaan oli inspiroiva, että heräsi mielenkiinto kokeilla pitsilankaa muihinkin vaatteisiin kuin huiveihin. Ehkä joku ohuttakin ohuempi villatakki, vähän pitsiä siihen...

Hopeaa, lasia ja kiviä

Joskus käy niin, että yksi idea poikii lisää ja yhdestä työstä syntyy toinen ja niin edelleen. Näiden korujen kanssa kävi juuri niin, eli kun tein mustan iltapuvun kanssa osakunnan vuosijuhlissa käytettäväksi korut hopeasta, hematiittiputkihelmistä ja vähän diskopalloa muistuttavista lasihelmistä ja huomasin pitäväni niistä kovasti, halusin jatkaa hopean ja lasihelmien yhdistelemistä koruiksi.

Punaiset niinikään vähän diskopalloa muistuttavat lasihelmet yhdistin pyöreisiin hematiittihelmiin. Hematiitissa minua viehättää sen väri ja tuntu, väri on täydellinen tumma syvä harmaa ja kivessä on kaunis kiilto. Hematiitti on painavaa, joten sillä saa koruun todellista kiven tuntua, vähän ronskia jämäkkyyttä kauneudesta kuitenkaan tinkimättä.

Vaikka täällä eteläisessä Hessenissä onkin tällä hetkellä melkoinen takatalvi ja kauhea myrsky, on kevät kuitenkin tulossa ja mietin että voisin tehdä vähän keväisempiäkin koruja, kun nuo hematiittikorut ovat kovin tummia värimaailmaltaan. Joskus jostain olen hankkinut vaaleita särölasihelmiä, jotka yhdistin punertavan ruskeisiin ja hopeasisuksisiin valkoisiin siemenhelmiin.

Hopeanvärisiä vähän karkeapintaisia lasihelmiä pyörittelin jonkun aikaa langanpätkässä ja kokeilin erilaisia helmiä niiden ympärille, kunnes löysin mieleisen yhdistelmän isommista ja pienemmistä vähän hematiitin värisistä ja edellisten korujen valkoisista siemenhelmistä. Vaikka kevättä ajattelin kun aloitin, tuli tehdessä tätä voimakas mielikuva pikkumustasta ja itse asiassa tarvitsisinkin uuden pikkumustan mekon. Jotain ehkä 20-luvun tyylistä, art decoa tai jotain... mielikuva ei ole vielä kovin konkreettinen, mutta saa nähdä, täytyy pohtia.

Kaikki korujen metalliosat lukuunottamatta mustien ja ruskeasävyisten korvakorujen koukkuja tein itse sterlinghopeasta. Hopea, lasi ja kivi ovat aina olleet minua kiehtovia materiaaleja, ja koruihin voi yhdistää ne kaikki kolme samaan työhön.

Kierrettä

Pitkästä aikaa istuin rukin ääreen. Joskus syksyllä jo aloitin Lanitium ex Machinan shetland-letin kanssa, mutta se jäi muiden töiden alle ja jäi vähän vaiheeseen. Kehräsin loppuun ja kertasin ketjukertauksella kolmisäikeiseksi ja kun vauhtiin pääsin, aloitin viimeinkin tämänvuotisen 12 kuitua 12 kuukautta -haasteen, eli idea on taas että vuoden aikana kehrätään n. 50 grammaa kuukaudessa. Alempi vyyhti on niinkikään Lanitium ex Machinalta, jacobia joka shetlandin ohella oli minulle uusi tuttavuus.

Sekä shetland että jacob vaikuttavat varsin mukavilta kehrättäviltä, jacobia vähän arastelin sen karkeuden takia, mutta yllättävän siistiä ja sileää lankaa siitä kuitenkin tuli. Edelleenkään en ole kierteeseen täysin tyytyväinen, shetlandille en uskaltanut taaskaan antaa tarpeeksi kierrettä säiettä kehrätessä ja siksi kertauskierre jäi liian vähäiseksi, lanka aukeaa paikoin rumasti. Mutta eiköhän tuonkin voi johonkin neuleeseen käyttää, täytyy vaan miettiä malli, jossa löysä kierre toimii ja siksi kaunis kiilto langassa on, että uskoisin että huivilankana esimerkiksi toimii.

Jacobille annoin sitten kierrettä reilummin, vaikka vähän hirvitti että tuleeko miten rautalankaa, kun kuitu on aika paksua ja karkeaa. Kertaus osoitti että ihan hyvää lankaa, ei ollenkaan liian jäykkää. Tämä onkin kehruun viehätys ja myös vaikeus, että kun ei aina tiedä mitä on tulossa, valmiin langan näkee vasta todellakin valmiina. Vaikka kuinka ottaa koelangan, siltikin lopputulos vaikka ulkoisesti kuinka muistuttaisi koelankaa, ei ole ihan sama kuitenkaan.

Kumpikin lanka on ketjukerrattu eli kolmisäikeistä, kuvan ylempi vyyhti on shetlandia 140 g / n. 500 m ja alempi jacobia 90 g / n. 310 m. Kehrätty ja kerrattu välityksellä 14,5:1.

Kevät ja takatalvi

 Kirjoneuleen nykertämisen jälkeen teki mieli neuloa jotain hyvin yksinkertaista, ja pitkästä aikaa otin puikoille valmiin mallin, aina ei vaan jaksa laskea ja miettiä, purkaa ja pohtia, suunnitella ja neuloa. Joskus tekee mieli vain neuloa, ja tämä Martina Behmin Viajante on juuri sellainen, jota voi neuloa vaikka samalla lehteä lukiessaan :)

Lanka on Wollmeise Lace, väri Miss May. Ihastuin sekä lankaan että väriin, WM Lace on pehmeä, hyvin sileäpintainen ohut merinovillalanka, joka laskeutuu kauniisti ja siinä on kaunis himmeä kiilto joka saa värin hehkumaan. Kirjavammasta langasta olisi tullut liian levoton, yksivärisestä taas ehkä vähän tylsä, mutta tämä väri on minusta juuri sopiva tähän malliin.

Takatalvikin hiipi sopivasti, tälle neuleelle on varmasti käyttöä keväällä ja myös viileillä kesäsäillä.

Formel eins

Kahdeksanvuotias on intohimoinen formulafani, ja niinpä villapaitaankin piti saada formuloita. Lapsi antoi tarkat toiveet ja ohjeet, mitä kuvioita ja missä järjestyksessä paidassa pitää olla, joten ei muuta kun millimetripaperia ja kynä käteen ja piirtämään.

Lähtövalot syttyvät, hopeanvärinen Lewis Hamiltonin auto ja punainen Kimi Räikkösen Ferrari kiihdyttävät radalle, kilpailunumerot autojen päällä. Kuskien silmissä siintää hieno palkintopokaali ja kun ruutulippu heilahtaa, pääsee voittaja ruiskuttamaan shampanjaa :)

Neuloin paidan Tuulia Salmelan The Tailored Sweater -metodia käyttäen. Kävin Tuulian vetämät TTS-työpajat jo vuosia sitten, mutta nyt vasta pääsin soveltamaan tekniikkaa käytännössä ja totesin sen oikein hyväksi tavaksi ja se sopii myös kirjoneuleeseen. Sen verran arastelin tekniikan kanssa, että neuloin yläosan yksivärisellä, mutta varmasti kun kokemus karttuu, voisi myös tehdä kokonaan kirjoneuletta. Halusin kuitenkin tähänkin puseroon vähän troimaisia elementtejä ja niinpä tein helmaan, hihansuihin ja pääntielle Kihnun vitsad eli kierreraidat.

Lanka on Wollmeise Pure 100% Merino, pohjaväri Feldmaus ja kuvioissa Heavy Metal, Natur, Herzblut, Q.E.D, Olio Vergine ja Skarabäus.

Koruja ja pitsiä

Hyvää alkanutta vuotta blogini lukijoille! Viime syksy oli tekniikkamurheiden aikaa, tietokone lakkoili ja kamera hajosi joten blogin päivittäminen on ollut kovin hankalaa. Siispä tässä kootusti viime aikojen näperryksiä:

 Tee-se-itse -miehenä ja naisena teimme mieheni kanssa nypläystyynyn, täältä Saksasta kun ei rullallisia nypläystyynyjä saa mistään ja raumanpitsiä on aika paljon helpompi nyplätä rullatyynyllä. Uusi tyyny toimii ihan hyvin, ja ensimmäiseksi työksi piirsin Raumalace.fi-sivustolla olevan Spindelnatto-liinapitsin pitkäksi ja sitä olen nyt sitten pitkin syksyä nypläillyt eikä loppua näy :) Paitsi että tekisi mieli aloittaa joku muukin pitsi ja jo miehelle puhuinkin että josko hän voisi tehdä toisen rullan tyynyyn. Toisaalta taas yksi rulla pakottaisi järjestelmällisyyteen eli tekemään yhtä pitsiä kerrallaan, mutta järjestelmällisyys voi toisinaan olla hiukan tylsää.

Tein myös koruja, kehittelin malleja virkkaamalla ohutta hopeoitua kuparilankaa ja liittämällä sitä lasihelmiin. Lasi ja hopea materiaaleina ovat kiehtoneet minua lapsesta asti, ja korunteko antaa mahdollisuuden tutkia niitä tarkemmin ja viime aikoina olenkin väännellyt lankaa mandrellin ympärille. Metallilangan kanssa on vielä paljon opittavaa. Alimman kuvan korut ovat toista ääripäätä, niihin yhdistin metallijauheella värjättyä mustaa polymeerisavea mustiin Swarovskin kristalleihin.

Nyt viimeisimpänä työnä tein sisarelleni silmukkamerkkejä niinikään lasihelmistä ja kun nyt kerran taas helmilaatikoille eksyin niin tein itselleni korvakorut hematiittiputkihelmistä ja hauskoista vähän diskopalloa muistuttavista lasihelmistä. Oikeasti lasihelmi ei ole ihan noin värikäs, kännykkäkuva hieman vääristää.

Gimallusta

Toisinaan tuntuu, että täällä Keski-Euroopassa marraskuu kestää viisi kuukautta syyskuun lopulta maaliskuulle. Siis se aika, kun on pimeää ja päivisinkin ihan harmaata ja kosteaa ja usein sataa vettä tai räntää tai jotain siltä väliltä vaakasuorassa. Ja sanomattakin lienee selvää, miten paljon minä pidän viisi kuukautta kestävästä marraskuusta.

Tänä vuonna marraskuuntorjuntaan olen neulonut sukkia, ja päätin että nyt ei käytännöllisyyttä ajatella, vaan teen juuri semmoiset kuin haluan. Siispä kimaltavaa mustaa ohutta lankaa, pitsiä ja palmikkoa.

  

 Jos olisi ajatellut käytännöllisyyttä, olisi terät kannattanut neuloa kokonaan sileällä, jotta sukka olisi kengässä tasaisempi. Mutta eiköhän palmikkokin kenkään mahdu, minä aion käyttää näitä kuten yleensäkin neulomiani sukkia korkokenkien kanssa. Jostain syystä usein ajatellaan, että villasukat olisivat vain saapassukkia tai crocsien kanssa, mutta kun sukan tekee tarpeeksi ohuesta langasta, voi sitä tosiaan käyttää muidenkin kenkien kanssa. 

Lanka on Lanitium ex Machinan käsinvärjättyä Kimallesukkalankaa (75 % merinovilla, 20 % nylon, 5 % muu), väri Black Pearl. Kantapää on perinteinen äidin opettama hollantilainen kantapää, näihin sukkiin neuloin sen ristiinvahvistettuna ulkonäkösyistä. Kiilakavennukset teen jokaisella kerroksella, koska jyrkkä kulma on minusta kaunis ja se istuu omaan jalkaani hyvin. Kärkikavennuksen tein näissäkin sukissa vähän tavanomaista sädekavennusta tylpemmäksi, sekin ulkonäkösyistä. Sukanteossa kuten niin usein muutenkin joutuu pohtimaan käytännöllisyyden ja ulkonäön suhdetta, usein on painotettava toista toisen kustannuksella, mutta sekin pitää tehdä niin että lopputulos on sekä kaunis että käytännöllinen.