lauantai 17. maaliskuuta 2012

Rouheeta edelleen



Tein rouhean takin kaveriksi vielä hameen samalla mallineuleella, eli hevosenkenkäpalmikot ja helmineule ovat Ilona Korhosen ihanasta Lovejoy-takista. Hame on jostain laatikon pohjalta löytynyttä seiskaveikkaa, varmaan ainakin kymmenen vuotta lankalaatikon pohjalla marinoitunutta. Mutta pääsipähän nyt puikoille ja käyttöön.

Kaksivuotiaskin halusi neuloa ja hän kaivoi puikkopussista metallisen pyöröpuikon kärjen ja langaksi Spycher & Handwerkin kehruuvillapaketin päällä olleen nyörin. Omena ei putoa kauas puusta :)


lauantai 3. maaliskuuta 2012

Rouheeta



Pirtin kehräämön karstalanka ja Ilona Korhosen Lovejoy-villatakki ovat yhdessä rouhea yhdistelmä. Jätin takin ehkä hiukan lyhyemmäksi kuin ohjeessa, en tosin mitannut pituutta mittanauhalla kun ylhäältä alaspäin neulottavaa takkia pystyi sovittamaan työn edetessä. Lopputulos on kerrassaan hyvä - ainakin omasta mielestäni :)

torstai 1. maaliskuuta 2012

Ketruuksia ja pientä laittoa, osa ties kuinka mones


Madame oli taas pienen laiton tarpeessa ja isäni kanssa trimmailtiin isän tekemiä rullia paremmin lyhtyyn sopiviksi ja vielä kun isä kiristi rukin ämmän liitokset ja pyörän ruuvin, niin johan kelpasi taas kehrätä.

Louhittaren luolan upea petroolinvärinen wensleydale oli varsin mielenkiintoinen kehrättävä. Olin lukemani perusteella ymmärtävinäni että wensleydale ei todellakaan ole mikään aloittelijan unelmakuitu ja niinpä ajattelin kuidun hankkiessani että kehrään sitä vasta joskus myöhemmin taitojen kartuttua. Mutta väri ja villan kiilto oli niin upeaa, että en malttanut pitää näppejäni letistä erossa. Siispä kaksisäikeistä 95 grammaa ja noin 250 metriä.

Ilun Handun pirteä pinkki 5% gimalletta ja 20% silkkiä sisältävä merino oli puolestaan aivan erilainen kehrättävä. Ohutta säiettä syntyi kuin itsestään, mutta kertaaminen oli huomattavasti haastavampaa ohuiden ja aika paljon kierrettä sisältävien säikeiden kanssa. Kertasin kerältä ja keriessä sotkuja selvitellessä kävi mielessä että nyt kun noita rullia on, miksi en kerisi kahdelta rullalta kaksisäikeiseksi kerälle jos kerran kerältä kertaan. Sitä on vaan jotenkin niin urautunut että ei osaa ajatella että monen rullan kanssa asiat voi tehdä hieman helpommin kuin yhden rullan kanssa. Sarjassamme joskus voisi ajatella myös ennen tekemistä eikä vasta sen jälkeen...

Lankaa kuitenkin syntyi, kaksisäikeiseksi kerrattua 115 grammaa ja 505 metriä eli melko ohutta. Merinokin oli kiinnostava tuttavuus ja jo nyt on rullalla niinikään merinosilkkiä. Sen kertaamista en vielä edes uskalla ajatella :)

ystävän huivi



Muuan ystävä sairastui pahasti ja halusin lähettää hänelle jotain, joka toisi vähän lämpöä toipumiseen. Neuloin Martina Behmin Trillian-huivin itse kehräämästäni siniharmaasta BFL-villasta. Malli sopii hyvin käsinkehrätylle langalle ja värit vaihtuvat kauniisti niin, että lopputulos ei ole liian kirjava.

Tämä oli ensimmäinen neule itse kehräämästäni langasta, eiköhän jatkoakin jossain vaiheessa seuraa.

tiistai 24. tammikuuta 2012

No onkos tullut kesä


Miehen palmikkotakin piti valmistua jo viime kesäksi, mutta aina ei suju ihan niinkuin Strömsössä. Ajatus oli alunperin neuloa takki Mondial Fresco Softista, mutta kun olin neulomassa takin hihoja, minulle valkeni tosiasia, että lanka ei riitä mitenkään. Ja tietysti langan valmistus on lopetettu, joten lisää sitä ei saanut mistään. Joten ei muuta kuin kappaleet purkuun ja lanka vyyhdeille takaisin odottamaan jotain toista työtä. Hankin uudet langat, tällä kertaa Garnstudion Drops Muskatia ja hankin vielä lankaa ns. varman päälle. Mutta niin vain kävi, että tuokin lanka meni niin tiukalle että vaaleaa pohjaväriä jäi parin metrin pätkä.

Jotta työ olisi takunnut tarpeeksi, jouduin vielä uudesta langasta neuloessani purkamaan toisen etukappaleen lähes kokonaan, kun vasta liki valmiista kappaleesta huomasin, että tasku oli väärässä paikassa. Nyt kuitenkin takki on viimeinkin valmis ja tuleehan se kesä taas tämän talven jälkeen.

Malli on Schoeller Essinger/Skacelin Cabled Cardigan Vogue Knitting Men's Issue -lehdestä vuodelta 2002.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Miksi minä kehrään?



Minulta on kysytty usein, miksi kehrään? Saahan lankaa kaupastakin. Mitä tuohon vastaisi, en oikein tiedä. Miksi käyn kaupungilla kahvilassa? Saahan kahvia kotonakin. Miksi neulon puseron ja hameen? Saahan niitä ties missä tehtyjä halvalla kaupastakin, vieläpä oikein käsinneulotun näköisiä, se kun on nykyään muotia. Miksi matkustan mutkaista tietä Italiaan? Onhan komeita maisemia täälläkin.

Niin, miksi?

Kun kehrään, kuulen rukin hurinan ja rullan kolinan lyhdyssä. Välillä poljinkin narisee, Madame kun on jo vanha. Tunnen sormissani villan venyvän säikeeksi, ohuemmaksi ja ohuemmaksi. Manaan sormieni lipsahdusta kun säie katkeaa ja kehruu keskeytyy. Säikeitä yhteen kerratessa ylikierre purkautuu ja syntyy lankaa. Paikoin sisältää tuotannollisista syistä solmuja, kuten teollistenkin lankojen vyötteistä saa lukea. Kerin vyyhdeksi ikivanhalle viipsinpuulle, jolle on keritty kilometreittäin lankoja. Teen sitä samaa, jota esiäitini ovat vuosisatoja tehneet.

Tutkin valmista vyyhtiä, siinä on epätasaisuuksia. Kertauskierrettä voisi olla enemmän, säikeen kierrettä on paikoin liikaakin. Aina voi olla parempi, aina voi tehdä ohuempaa ja tasaisempaa lankaa. Lankaa saa kaupasta, mutta tämä lanka on minun omin käsin tekemääni, olen sen itse villasta käsilläni synnyttänyt.

Kehrään pehmeää villaa, jokainen villa on omanlaisensa. Bluefaced leicester on pehmeää, wensleydale kiiltää kuin silkki, suomenlammas on pehmeää, norjalainen karkeampaa. Silkkisekoite on ylellistä ja hienoa, kuin parhaan kahvilan pehmein cappuchino. Hehkuvat värit leikkivät langalla, rullalle kiertyy milloin purppuraa, milloin valkeaa, milloin luumunpunaista lankaa. Lapset tuijottavat vinhasti pyörivää lyhtyä silmät pyöreinä ja seuraavat langan värin vaihtumista. Ja jotain lumoavaahan siinä onkin.

Siksi minä kehrään.

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

satavuotias viipsinpuu



Hullun veljentyttären harrastuksista kärsii koko suku, näin sanoin sedälleni, joka oli isäni pyynnöstä kaivanut heidän lapsuudenkotinsa ullakolta vanhan viipsinpuun. Puu lienee isomummoni (1883 - 1937) peruja, ellei ole vieläkin vanhempi. Eli karkea arvaus voisi olla että tuo on satavuotias vähintään. Tyvipäätä oli ajan hammas puraissut ja isäni korjasi sitä hieman, ja nyt kun laskee kierroksia ja sitä kautta langan metrejä, pysyy paremmin luvussa kun toinen sakara on vaaleampi. Puussa näkyvät puukon jäljet, kukahan lienee sen joskus iltapuhteinaan veistellyt?

Vaikka vanhuksella on ikää, se toimii aivan täydellisesti. Kuvassa on Louhittaren Luolan bluefaced leicesteriä ja tässä sama valmiilla vyyhdillä. Yhteensä 95 grammaa ja noin 295 metriä.