lauantai 5. tammikuuta 2013

Troin tapaan


Troi on perinteinen virolainen Kihnun saaren miesten villapaita, joka on kauttaaltaan pienikuvioista kirjoneuletta. Tein tämän kolmevuotiaan lapsen villapaidan troin tapaan, vaikka oikea troi se ei lapsen puserona ja tällä väri- ja kuvioyhdistelmällä olekaan. Minä tein lapsen paidan Wollmeisen 100% merinovillasta, pohjaväri on Olio Vergine ja kuvioväri on WD Okzident. Helmassa, hihansuissa ja pääntiellä on ns. islantilainen kierreraita (islandi vits) kirjoneuleen joustimen molemmin puolin. Neuloin paidan kokonaan suljettuna neuleena ja hihoihin ja päänteille tein steekkaukset eli leikkasin neuleen auki ja poimin reunasta silmukat hihoja ja pääntietä varten. Kuusemetsakiri (kuusimetsä)-kuvio on Irina Lutseppin ja Elo Tammisin kirjasta Eesti kindakirjad, muuten malli on omasta päästä.


2 kommenttia:

  1. Jestas miten hieno! Kun oliskin sun taito ja kärsivällisyys, sen verran vaativia neuletöitä toteutat. Steekkaus kuulostaa aina vaan yhtä pelottavalta.

    VastaaPoista
  2. Niin se kuulostaakin, mutta mitä ei ihminen tekisi välttyäkseen neulomasta kirjoneuletta nurjalta :) Steekkaus onnistui ihan hyvin, vaikka tein sen ensimmäistä kertaa. Tein steekit The Best of Interweave Knits: Our Favorite Designs from the First Ten Years -kirjan ohjeen mukaan eli loin kymmenen uutta silmukkaa ja neuloin niillä yhden silmukan pilkkuneuletta ja sitten leikkasin keskeltä kahtia. Tietysti olin ekassa olkasaumassa turhankin varovainen ja virkkasin leikattuun reunaan kaksi kerrosta kiinteitä silmukoita ja kun ompelin sen päärmeen kiinni, tuli saumasta älyttömän paksu. Toiseen olkasaumaan ja päänteille virkkasin reunaan vain yhden kerroksen kiinteitä silmukoita ja ompelin ne sitten kiinni. Jos lanka olisi jotain vähän vähemmän pyöreää ja liukasta kuin Wollmeise, riittäisi varmaan pelkkä huolitellen ompelukin ristikkäin menevillä pistoilla.

    VastaaPoista