Credo

Käsitöitä tehdessään joskus kokee valaistumisen hetkiä, todellisia ahaa-elämyksiä, kun tajuaa jotain ihan uutta, jotain josta on ehkä tiennyt, mutta jota ei ole aikaisemmin itse tehnyt. Tällaisen tunteen koin, kun Kristi Jõesten ja Kristiina Ehinin kirjan Kirjatud teekond ('Kirjottu taival') luettuani päätin kokeilla itse käsineiden neulomista ohuesta langasta ohuilla puikoilla. Toki olen tiennyt, että Virossa kinnasperinne elää ja on säilynyt näihin päiviin asti ja siellä lapaset todella neulotaan ohuesta kaksisäikeisestä maavillaisesta, kuten siellä Suomessa usein vironvillana tunnettua lankaa kutsutaan.

Kävin kesällä Suomessa Villavyyhdin kesäakatemian kirjoneulepajassa, jossa Tuulia Salmela perusteellisesti selvitti mikä merkitys langan laadulla on kirjoneuleen onnistumiseen. Tuostakin olin toki kuullut aikaisemminkin ja sinänsä ihan järkeenkäypää että kaksisäikeinen lanka asettuu kirjoneuleeksi kauniimmin ja tiiviimmin kuin pyöreä useampisäikeinen, mutta tämäkin oli asia, joka kirkastui lopullisesti vasta itse kokeilemalla. Vaikka nämä sormikkaat ovat todellakin ensimmäiset 1,5 mm puikoilla neulomani, ja jälki on sen mukaista, on tässä neulepinta minusta kuitenkin enemmän kirjoneuleen näköistä kuin vaikkapa edellisen postauksen lapsen puserossa, joka on neulottu muistaakseni kymmensäikeisestä Wollmeisen merinosta.

Nämä sormikkaat syntyivät omassa päässäni ja silmukoita luodessani ei ollut kovin tarkkaa kuvaa, millaiset näistä tulee :) Ristikuvio on Etelä-Virosta Helmen pitäjästä, mutta ranteissa loikkasin sujuvasti meren yli Kihnun saarelle, ja neuloin ranteisiin Kihnu vits -kierreraidat, koska pidän niistä kovasti. Ranneosan tein kirjoneulejoustinta ja tarkoituksella aika pitkäksi, ranteideni niveliä särkee usein ja tiukka joustinneule lämmittää mukavasti eikä tuuli pääse luikertelemaan ilkeästi ranteisiin.

Virolaisessa perinteessä ristikuvio on tunnettu jo esikristilliseltä ajalta, mutta minulle tuo kuvio tuo mieleen ennen kaikkea vanhojen kirkkojen päätykolmioiden koristeaiheet.