Värillä ei ole väliä, kunhan se on Eintracht Frankfurt

Kymmenvuotias kasvoi entisestä villapaidasta ulos, ja kuten hänen tapoihinsa kuuluu, hän halusi suunnitella itse uuden. Väreinä piti ehdottomasti olla punainen, musta ja valkoinen eli Eintracht Frankfurtin jalkapallojoukkueen värit. Äidin mieleen tuli tässä kohtaa Saksan keisarikunnan aikainen lippu, mutta eipä siitä mielikuvasta sen enempää.

Lapsi pyöritteli lankavyyhtejä pitkään ja pohti värien järjestystä ja raitojen leveyttä. Annoin lapselle vapaat kädet, koska tiedän että hän pystyy nuoresta iästään huolimatta vähintään samaan kuin minäkin ellei parempaan ja vaikka omaa lasta kehunkin, hänen värisilmänsä on pettämätön.

Tein puseron Tuulia Salmelan The Tailored Sweater -metodilla, ja koska matkalle lähtö oli edessä, etenin siitä mistä aita on matalin eli nappasin mukaan kirjahyllystä Tuulian mainion kirjan Neulo saumattomasti ylhäältä alas - Istuvat hihat uudella tekniikalla (Minerva 2015) ja katsoin silmukkamäärät kirjan naisen puseron ohjeesta, työn edetessä toki TTS:n tapaan muokaten. TTS on erinomainen tapa saada istuva ja kaunis neule myös lapselle, tässä tapauksessa vielä lapsen iso pää ja laiha ruumis antavat lisähaastetta ja esimerkiksi kaarrokeneuleet tuppaavat aina valumaan päältä.

Lanka on vanha tuttu luottolankani eli Wollmeise Pure 100 % merinovilla, väreinä Heavy Metal, Herzblut ja Natur.

"On elämä lyhyt kuin lapsella paita..."

Joskus käy niin, että huomaa omistavansa lankoja, joiden olemassaoloa ei enää edes muista. Nämä lasten puserot on neulottu juuri sellaisista langoista. Siniraidallinen on BC Garn Allinoa, jota jostain syystä löytyi laatikosta pari kerää per väri, ja vaikka minusta väriyhdistelmät näyttivät aivan toivottomilta, oli kymmenvuotiaalla esikoisella selvä visio siitä, miten niistä saa kauniin puseron. Pakko myöntää että lapsella värisilmä toimii.

Kuopus sen sijaan halusi ehdottomasti keltamustaraidallisen Joe Dalton -paidan. Hän löysi lankalaatikosta niin ikään jotain todella muinaista Novita Luxus Cotton -lankaa, en todellakaan muista mistä ja ennen kaikkea miksi olen ostanut kananmunankeltuaisen väristä DK-vahvuista puuvillalankaa. Mustaa ei tietenkään ollut, mutta sitä sai kaupasta eli mustat raidat ovat Schachenmayr Cataniaa.

Molempien puseroiden malli on Isabell Kraemerin Sailor Pullover. Siniraidalliseen puseroon piti vähän muokata pääntietä suuremmaksi isopäiselle lapselle ja molemmista puseroista on jätetty mallissa ollut tasku pois.

Sinivalkoiset juhlavuoden vauvansukat

Suomessa on käynnissä itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden kunniaksi keräys, jonka tavoitteena on neuloa jokaiselle tänä vuonna syntyvälle vauvalle sinivalkoiset sukat. Saksansuomalaisten Facebook-ryhmässä esitettiin idea että miksi ei neulottaisi myös Saksassa syntyville suomalaisille tai suomalaistaustaisille vauvoille sukkia, ja kun kerran pallo heitettiin niin tietenkin siitä tuli ottaa kiinni ja niinpä neuloin minäkin nämä pikkusukat jonkun kenties vielä syntymättömän saksansuomalaisen pikkuisia jalkoja lämmittämään.

Juhlavuoden vauvansukissa tyyli on vapaa, ainoa rajoitus on että sukkien tulee olla vastasyntyneen kokoa ja väriltään sinivalkoiset. Minä halusin tehdä perinteiset villasukat, lanka on täkäläistä tavaratalolankaa eli Regian nelisäikeistä sukkalankaa. Sininen väri ei ole aivan Suomen lipun sininen vaan sävyltään vähän petrooliin vivahtava, mutta minun silmääni se on sukan varressa kauniimpi kuin ihan kirkas sininen. Lanka oli varsin miellyttävä tuttavuus ja tuntui neuloessa vähemmän "muoviselta" kuin kuusisäikeinen saman valmistajan lanka, jota olen joskus neulonut.

Varren kuvio on Virosta, Muhun sormikkaiden kuvioita kirjasta Meite Muhu mustrid (Anu Kabur et al. 2010) ja koska Viro on rakas ja siellä tehdään kauniita neuleita, koristaa sukan vartta myös virolainen kierreraita eli kihnu vits. Sukan kantapää on ristiinvahvistettu, vaikka eihän vauva vahvistettua kantapäätä tarvitse, mutta pitäähän sitä nyt sukassa kantapää olla ja sitä paitsi, ulkonäkö ennen kaikkea.

Näistä sukista tuli sen verran kauniit että tekisi mieli tehdä aikuisellekin juhlavuoden sinivalkoiset sukat.

Pinonpohjamysteerihuivi eli Stephen Westin Building Blocks

Hyvää alkanutta vuotta! Tässä blogissa vuosi alkaa viimevuotisten käsitöiden esittelyllä, kun jäi ennen joulua kuvaamatta tämä Stephen Westin jokasyksyisessä mysteerineulonnassa valmistunut Building Blocks -huivi. Mysteerineulonnan idea on siis se, että suunnittelija julkaisee mallin tässä tapauksessa neljässä osassa, jolloin neuletta aloittaessaan ei tiedä, mikä siitä tulee.

Koska lopputulos oli aloitettaessa mysteeri, ja koska Stephen Westin neuleet ovat tunnetusti värin ja muodon ilotulitusta, päätin minäkin iloitella väreillä eli valitsin langoiksi neljä kaapin pohjalle painunutta Wollmeise Pure -vyyhtiä ja annoin tulla mitä tulee. Värit olivat minulle vähän outoja, koska esimerkiksi ruskea on minulle täysin sopimaton väri, enkä todellakaan voi sanoa pitäväni siitä. Mutta siltikin välillä on hyvä mennä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle ja antaa niille vähemmän pidetyillekin väreille tilaisuutensa. Lopputulos on kuitenkin kaikessa kirjavuudessaan viehättävä, ja mies ja lapset jo ehtivät kinastelemaan siitä, kuka saa valmiin huivin käyttöönsä.

Huivi oli varsin yksinkertainen neulottava, suuria pitkiä selkeitä pintoja joita minun huivini tapauksessa kirjava lanka sentään vähän maalaa. Uutena tekniikkana tutustuin kaksiväriseen patenttiin, englanniksi brioche. Yksiväristä patenttia olen joskus liki kolmekymmentä vuotta sitten neulonut, mutta kaksiväristä en koskaan aiemmin. Oli ihan kiinnostava tuttavuus ja nykysuunnittelijoista ainakin Stephen West ja Nancy Marchant käyttävät tuota tekniikkaa paljonkin neuleissaan, joten ihan hyvä että tuli tuokin aukko paikattua sivistyksessä.

Huivin lanka on Wollmeise Pure 100 % Merino, värit Vroni 2, Uluru 2, Unglücksgrabe (muistuttaa kovasti väriä Daisy) ja Zenzi. Neuloin huivin muistaakseni 3,5 mm puikoilla, tiheys selvästi löysempi kuin ohjeen 26 s. / 10 cm ainaoikeaa. Koskahan sitä oppisi merkitsemään tämmöiset asiat heti työtä aloitettaessa muistiin? Ei varmaan koskaan.

Kuvat on otettu kännykällä, kamerasta hajosi objektiivi ja vaikka älypuhelin nykyään monessa tilanteessa kameran korvaa, kaipaa käsitöitä kuvatessaan vähän parempaa kalustoa kuin kännykkää.

Silmukkamerkkejä, korvakoruja, yksinäisiä lankavyyhtejä eli mitä laatikon pohjalta ja kaapin perältä löytyykään

Nykyään suuri osa neuleohjeista on ylhäältä alaspäin, eli pusero tai villatakki aloitetaan olkapäältä tai pääntieltä ja neulotaan sitten yhtenä kappaleena alaspäin. Tuolla tavalla neulominen on kätevää ja mukavaa, mutta se vaatii paljon silmukkamerkkejä ja koska kaltaisellani impulsiivisella neulojalla tuppaa usein olemaan useampikin "rojekti" kesken, ei silmukkamerkkejä ole koskaan liikaa, ja joskus niistä on suorastaan pulaa.

Koska ihan kohta eli ensi perjantaina alkaa Stephen Westin tämänvuotinen Mystery Shawl KAL eli huivin mysteerineulonta, päätin tehdä lisää merkkejä, siinä huivineuleessa niitä tarvitsee joka tapauksessa. Kaivelin laatikoista helmiä, korupiikkejä ja välirenkaita ja pihdit ja ryhdyin vääntelemään. Isot helmet ovat läpikuultavasta Premo-massasta ja niiden pinnassa on Perfect Pearls -metallijauhetta väriä antamassa. Pienet helmet ovat lasisia Miyuaki-siemenhelmiä.

Ja kun nyt kerran rupesin, niin tein myös yhdet korvakorut samaisista siemenhelmistä ja polymeerisavihelmilaatikon pohjalta löytyneistä lehden muotoisista massariipuksista. Muistelen että noissa on sekaisin hopean ja mustan väristä Premoa, en kyllä ole ihan varma kun on aika kauan aikaa siitä kun olen nuo helmet tehnyt :) Muut koruosat ovat rihkamaa, mutta koukut ovat 925-sterlinghopeaa.

Jaa niin se Stephen Westin KAL, siihen löysin langat kaapin pohjalta tyylillä "mitähän olen ajatellut kun tämänkin vyyhdin olen ostanut" ja ne ovat tässä. Wollmeise Pure, värit vasemmalta Vroni 2, Zenzi 2, Daisyä kovin muistuttava Unglücksgrabe ja Uluru 2. Huivin ensimmäinen vihje ilmestyy ensi perjantaina ja keskeneräisiä ei kai oikein saa kuvata, joten siitä sitten tuonnempana, pysykää kanavalla :)

Värikästä syksyä kaikille!

Siskontytön huivi

 Siskontytön rippilahjahuivi on neulottu käsin kehräämästäni kaksisäikeisestä Ilun Handun käsin värjäämästä merinosilkki-gimalle-sekoitteesta. Merinovilla on joskus ikävää kehrättävää, se on niin hienoa että tuntuu suorastaan tahmealta kehrättävältä, mutta tämä sekoite oli oikein miellyttävää kehrättävää. Lanka on perinteiseksi Haapsalun huiviksi vähän liian paksua - kuinka paljon liian paksua, en osaa tarkalleen sanoa, koska olin ilmeisesti unohtanut mitata valmiin langan enkä enää ruvennut sitä uudelleen mittaamista varten vyyhteämään. Ja koska on sama pää kesät talvet, unohdin myös mitata valmiin huivin. No, sen tiedän että valmis huivi painaa 52 grammaa, eli se on hieman paksusta langasta huolimatta hyvin ohut ja ilmava.

Huivin malli on Nancy Bushin kirjasta Knitted Lace of Estonia - Techniques, Patterns and Traditions, suomeksi kirja on ilmestynyt nimellä Pitsihuivit neuloen - Kauneimmat virolaiset pitsimallit. Huivin malli on Peacock Tail and Leaf Scarf, riikinkukko- ja lehtihuivi. Huivin mallineuleessa oleva riikinkukkokuvio on Haapsalussa paljon neulottu vanha motiivi, viroksi vausabakiri. Nancy Bushin malli perustuu Viron kansallismuseon kokoelmissa olevaan kanadanvirolaisen Frieda Tertsin neulomaan huiviin. Toisin kuin perinteisissä Haapsalun huiveissa, tässä huivissa on reunapitsi vain huivin päissä ja se on neulottu suoraan huiviin eikä ommeltu jälkeenpäin. Myös mitoiltaan tämä huivi on perinteisiä Haapsalun huiveja kapeampi, enemmän kaulaliinamainen, vaikka neuloinkin siihen leveyssuunnassa yhden mallikerran enemmän kuin ohjeessa. 

Tuunausta

Pitsin nyplääminen on kivaa, ja laatikon pohjalle oli jäänyt pieni pätkä kuuden parin utti -pitsiä ensimmäisistä harjoitteluista. Nypläystyynyllä on pitkä spindelnatto-pitsi työn alla, ja hetken emmittyäni otin sakset ja leikkasin kylmän viileästi sen alkupäästä toisen pienen pätkän ja liimasin pitsit pikaliimalla mustan kännykkäkotelon kanteen. Aikaa työhön kului ehkä noin viisi minuuttia - okei, siihen nypläämisen opetteluun vähän enemmän :) 

Ja mistä se ajatus sitten lähti? Siitä kun askartelimme syksyllä koulun aloittavan kuopuksen kanssa saksalaiseen kulttuuriin kuuluvaa ensimmäisen koulupäivän yllätyksillä täytettyä pahvista Schultüte-tötteröä lastentarhassa ja liimasin tötteröön koristeita, olin juuri ottanut kännykällä kuvia puuhistamme, niin enkö pudottanut liimaisen koristeen kännykän päälle - tietenkin se liimapuoli alaspäin, kuinkas muuten. Kuinka monta kertaa olet onnistunut pudottamaan voileivän lattialle niin että voipuoli ei olisi alaspäin? Juuri niin, ja niinpä tietenkin kännykkäkotelokin oli ihan liimatahrainen. Pitsit peittävät tahrat osittain ja vaikka jotain näkyisikin, vievät ne toivottavasti huomiota sen verran että tahrat eivät pompi niin pahasti silmille.

Ai niin, vielä varoitus: Jos pikaliimaa ikinä missä tahansa askarteluissa käytätte, etenkin niinkin reikäisen materiaalin kuin pitsin kiinnittämisessä, niin olkaa varovaisia. Että ei jää pitsi sormeen tai sormi pitsiin, niin kaunista pitsi kuin onkin, ei sitä nyt sormeensa tarvitse sentään kiinnittää.

Pitsit on nyplätty Bockensin 60/2-pellavalangalla, mallit Kuuden parin utti ja Spindelnatto www.raumalace.fi -sivustolta.